List

Juhannusaaton Helsinki jää taakse ja seikkailu kutsuu!

Minulla oli ilo pysähtyä kaksi kertaa Hongkongissa matkallani Sociolinguistics Symposium 22:een, joka järjestettiin Uuden-Seelannin Aucklandissa (27.–30.6.2018). Vietin Hongkongissa yhden yön meno- ja paluumatkalla.

Lensin Finnarin suoralla lennolla. Pääsin ensimmäistä kertaa A350:n kyytiin. Hieno ja hiljainen lentokone! Matkustajat olivat suureksi osaksi kiinalaisia. Finnair onkin ulkoistanut matkustamohenkilökunnan, joka tulee pelkästään Hongkongista. Vain lentäjät ovat suomalaisia.

Korkea kaupunki 

Kaupunki oli minulle uusi, ja se teki heti suuren vaikutuksen! Enpä ole koskaan ollut paikassa, jossa on vastaava asukastiheys. Hongkong sijoittuu asukastiheydeltään neljänneksi maailmassa. Kaupungissa asuu yli seitsemän miljoonaa asukasta, joten rakennukset ovat korkeita.

Näkymä hotellihuoneeni 32. kerroksesta.

Hong Kong oli Britannian hallinnassa vuoteen 1997 asti, minkä jälkeen se siirtyi Kiinan erityishallintoalueeksi. Vierailijan on helppo kulkea Hongkongissa, koska paikkojen nimet lukevat kiinan lisäksi englanniksi.

Airport Express kulkee lentokentältä keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Keskustasta otin metron Causeway Bayn suuntaan, missä hotellini sijaitsi. Ylipäänsä julkinen liikenne toimii Hongkongissa erittäin hyvin.

Hongkongin punaiset taksit ja sympaattiset raitiovaunut.

Hotellini sijaitsi Times Squaren lähellä. Se on iso ostos- ja toimistokeskus, jossa on paljon hyviä ruokapaikkoja. Ensimmäisellä pysähdykselläni en ehtinytkään juuri muuta kuin kävellä hotellin lähistöllä. Paikalliset kadut olivat jo elämys sinänsä.

Times Square, Hongkong.

Subtrooppisen ilmaston lämpötilat huitelevat kesällä noin kolmessakymmenessä asteessa. Kesään ajoittuu kuitenkin sadekausi ja kovia ukkosiakin voi tulla. Sää olikin enimmäkseen pilvinen ja osittain sateinen.

Toisen pysähdyksen turistikierros

Toisella pysähdykselläni minulla oli enemmän aikaa kuin ensimmäisellä. Lento Aucklandista saapui Hongkongiin jo aamulla, ja kone Helsinkiin lähti vasta seuraavana päivänä yöllä. Niinpä hyppäsin Big Bus -turistibussin kyytiin ja valitsin keskustassa kulkevan punaisen reitin. Kyydistä sai halutessaan poistua ja palata myöhemmin. Bussit kulkivat puolen tunnin välein.

Tutkija katselee nähtävyyksiä tukka putkella!

Ensimmäinen pysähdykseni oli Man Mo -temppeli, joka on rakennettu jo 1800-luvun puolivälissä. Temppeli on omistettu kirjallisuuden jumala Manille ja sodan jumala Molle. Se sijaitsee Hollywood Roadilla. Pienen rakennuksen takana kohoavat pilvenpiirtäjät.

Man Mo -temppeli.

Sisällä tuoksuivat jumalille poltettavat suitsukkeet. Myös erilaiset uhrilahjat, kuten hedelmät, olivat suosittuja.

Suitsukkeet paloivat jumalille.

Temppeliltä jatkoin satamaan. Central-satamassa on Star Ferry, yksi Hong Kongin tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Lautta on kulkenut Hongkongin saaren ja Kowloonin niemimaan väliä jo yli 120 vuotta. Matka kestää vain kymmenisen minuuttia, ja lauttoja lähtee lyhyin väliajoin. Lauttalippu kuului bussikierroksen hintaan.

Star Ferry. Taustalla Hongkong Island.

Tutkija Kowloonissa.

Pysähdyin Kowloonissa ainoastaan lounastauon verran. Enempään ei valitettavasti ollut aikaa, sillä halusin vielä vierailla Victoria Peakilla maisemia ihailemassa. Sinne pääsi Peak Tramin kyydissä, ja pääsyliput kuuluivat myös bussikierrokseni hintaan. Kulkupeli muistutti Lyonin Fourvière-kukkulalle vieviä raitiovaunuja, jotka ovat muuten olleet koko alkuvuoden remontissa. Peak Tram on kulkenut Hongkongissa yhtä pitkään kuin Star Ferrykin, yli sadan vuoden ajan.

Peak Tramin lähtöasema.

Turistipäiväni oli valjennut sateisena. Sade onneksi loppui, mutta pilvistä oli. Victoria Peakin huipulta näki, kuinka tummat pilvet vain roikkuivat. Vaikka näkyvyys ei ollutkaan paras mahdollinen, käynti huipulla oli ehdottomasti vaivan arvoinen.

Victoria Peak.

Tutkija Victoria Peakin huipulla.

Aika paljon ehtii nähdä yhdessäkin päivässä. Käytin ajan niin tehokkaasti, että ehdin turistibussin viimeiselle kierrokselle, mutta se ei kulkenut enää pysäkille, joka olisi ollut hotelliani lähellä. Onneksi pääteasemalta, satamasta, oli lyhyt kävely metrolle, jolla pääsin lähelle hotelliani hakemaan matkalaukut. Kello kävi jo seitsemää, ja ilta Hongkongissa alkoi pimentyä.

Hongkong Island.

Pysähdysten edut

Pysähdykset Hongkongissa katkaisivat mukavasti maapallon toiselle puolelle suuntautuneen konferenssimatkan. Niiden ansiosta ei tarvinnut rientää yli 10 tunnin lennolta suoraan toiselle samanpituiselle, joten matka ei ollut niin raskas. Yhdenkin yön pysähdyksellä suuntaansa saattoi olla suotuisa vaikutus aikaeroon sopeutumiseen: Aucklandissa kello on yhdeksän tuntia enemmän kuin Suomessa; Hongkongissa viisi tuntia kesäaikana.

Ja olihan se aikamoinen bonus saada vierailla työmatkalla näin upeassa kaupungissa, vaikkakin pikaisesti!

Finnairin A350 takaisin Helsingissä aikaisin aamulla.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  Posts

1 2 3 4
October 5th, 2018

Sinä vai te? Puhuttelu meillä ja muualla, Tiedekulma

Sinä vai te? Puhuttelu meillä ja muulla -tapahtuma valtasi Tiedekulman 3.10.2018. Sen järjesti Miten puhutella? -tutkimushanke, jota johtaa suomen kielen dosentti Hanna […]

September 3rd, 2018

Kirja-arvio: Tutkimuksesta toimintaan. Tieteentekijän opas viestintään ja vaikuttamiseen

Tutkimuksesta toimintaan. Tieteentekijän opas viestintään ja vaikuttamiseen Iina Koskinen, Maria Ruuska ja Tanja Suni Art House, 2018. 264 s. Vaikka yliopistoilla […]

August 24th, 2018

Pidätkö oven auki takana tulevalle?

Yksi asia yllätti kohteliaisuustutkijan: Suomessa asuvat ranskalaiset puhuivat paljon ovista. Siis niiden pitämisestä auki takana tulevalle henkilölle. Ovi saattoi olla […]

July 11th, 2018

Sociolinguistics Symposium 22, Auckland, Uusi-Seelanti

Suurin sosiolingvistiikan konferenssi järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna Sociolinguistics Symposium rantautui ensimmäistä kertaa eteläiselle pallonpuoliskolle: Uuden-Seelannin Aucklandiin! Sociolinguistics Symposium 22:n  […]

July 11th, 2018

Hongkong: välietappi konferenssimatkalla

Minulla oli ilo pysähtyä kaksi kertaa Hongkongissa matkallani Sociolinguistics Symposium 22:een, joka järjestettiin Uuden-Seelannin Aucklandissa (27.–30.6.2018). Vietin Hongkongissa yhden yön […]

June 11th, 2018

8. Intercultural Pragmatics -kongressi 2018 Kyproksella

Saavuin Kyproksen pääkaupunkiin Nikosiaan illan pimentyessä. Kun seuraavana aamuna avasin parvekkeen oven, vastassani oli lempeä tuulahdus ja palmujen reunustama näkymä. 8. International […]

June 1st, 2018

Hiljaiset suomalaiset: myyttien ja todellisuuden välimaastossa

Hiljaiset suomalaiset on alati viljelty käsite. Se nousee esiin erityisesti silloin, kun tapojamme verrataan muihin kulttuureihin. Monikulttuurisesta asiakastyöstä kirjan kirjoittanut Marjut Nieminen varoitti […]

May 7th, 2018

Päivää ja bonjour: tervehtiminen Suomessa ja Ranskassa

Tervehtiminen herättää keskustelua Suomessa. Yle teki äskettäin tervehtimiskyselyn, johon vastasi yli 600 suomalaista. Asenteet olivat jakaantuneet. Monet toivoivat enemmän tervehtimistä, kun taas […]

April 18th, 2018

Podcast-sarjani Ranskaa raakana!

Maaliskuussa 2018 aloitin oman podcast-sarjani Ranskaa raakana! Tarjoilen siellä kattauksen kieltä ja kulttuuria. Bon appétit! Kenelle? Vartin mittaiset podcastit sopivat kielenopettajille […]

March 17th, 2018

Ihmisiä, miehiä vai naisia? – Tasa-arvoisen kielenkäytön vaatimukset Suomessa ja Ranskassa

  Vaatimukset tasa-arvoisesta kielenkäytöstä ovat lisääntyneet Suomessa ja Ranskassa. Syyskuussa 2017 Aamulehti ilmoitti pyrkivänsä kohti neutraalia kielenkäyttöä. Puhemies olisi vastedes puheenjohtaja […]