Pragmatiikan konfrenssi IPrA on yksi lempikonferensseistani. Olin Belfastissa vuonna 2017 ja Hongkongissa vuonna 2019. Jättikonferenssista löytää aina jotakin mielenkiintoista seurattavaa, mutta olin hieman skeptinen miten yli 1400 osallistujan konferenssi onnistutaan viemään läpi ensimmäistä kertaa etänä.
Paneelit ja tekniset ongelmat
Konferenssi alkoi tuttuun tapaan sunnuntaina parilla plenaarilla. Osallistujia oli enimmillään reilu 300, ja järjestelmäksi valittu ExOrdo ja Webex toimivat. Toisin oli maanantaina, kun paneelit alkoivat. Silloin en päässytkään järjestelmään, eivätkä muutkaan. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen, yllätti minut todella. Vaikka järjestäjiltä tuli viestiä, että ongelmaa ratkotaan, paneelit yksi toisensa jälkeen olivat siirtyneet Zoomiin, ja linkkejä jaettiin Twitterissä.
Mietin, olinko ymmärtänyt väärin paneelien toiminnan. Oliko niiden tarkoitus olla vain oma kuplansa? Eikö yleisöä haluttukaan? Tieto uusista paneelien ad hoc -linkeistä tavoitti vain harvat. Ironisesti konferenssin teemana oli Pragmatics of Inclusion, mutta osa osallistujista oli ryhtynyt puuhaamaan omia kotibileitään. Tämä ei toki ollut järjestäjien vika. Odotetusti tekniset ongelmat saatiin ratkaistua muutamassa tunnissa, ja järjestäjät antoivat aamun paneeleille uuden ajan lounastauolle.
Jouduin kuitenkin pettymään. Kun vihdoin pääsin paneelin virtuaaliseen huoneeseen, meidät ohjattiin Zoomin, jossa sessio oli ollut käynnissä jo aamusta asti. Paneelin järjestäjä vain totesi chatissa, että aamun Zoom-session missanneet voivat pyytää Power Pointeja. Lukuisat tekivät niin, mikä osoittaa, että paljon kuulijoita oli menetetty. Itse olin sen verran loukkaantunut, etten halunnut mitää dioja: olin tullut kuuntelemaan esityksiä järjestäjien antaman uuden aikataulun mukaisesti.
Tekniset ongelmat ovat ymmärrettäviä isossa konferenssissa, joka järjestetään ensimmäistä kertaa täysin verkossa. Sen sijaan en käsitä sitä, miksi ohjat otetaan omiin käsiin.
Plenaarit
Plenaristeja oli yhteensä kuusi. Sunnuntain ja koko konferenssin ensimmäinen plenaristi Miriam Locher puhui korealaisen tv-draaman kääntämisestä ja siihen liittyvistä kommenteista. Hän tarkasteli erityisesti kohteliaisuutta ja suhdetyötä. Toinen plenaristi Deborah Tannen puhui virkistävästi epätyypillisestä näkökulmasta: kokemuksistaan liittyen tutkimuksen yleistajuistamiseen.
Keskiviikon plenaristeja oli myös kaksi. Carmen Leen aiheena oli kielitaitoon liittyvät metalingvistiset kommentit ja vihapuhe verkossa. Maria Sifianoun plenaaria olin odottanut eniten, sillä hän puhui kohteliaisuuskäsityksistä Covid-pandemian aikaan ja siitä eteenpäin.
Sifianou oli kiinnostunut tutkijoiden ja tavallisten ihmisten kohteliaisuuskäsityksistä. Hän ei kuitenkaan halunnut käyttää tämänkaltaisia käsitteitä vaan termejä akateeminen versus ei-akateeminen. Sifianou totesi, että Brownin ja Levinsovin käsitteet positiivinen ja negatiivinen kohteliaisuus ovat käyttökelpoisia koronapandemian aikaan – ihmiset kaikkialla ovat joutuneet pakostakin siirtymään kohti negatiivista kohteliaisuutta. Sifianou on yhdistänyt viime aikoina kohteliaisuustutkimusta incivility-tutkimukseen, jonka voisi suomentaa käytöstavoiksi. Myös omista tutkimuksistani on käynyt ilmi, että ihmiset käsitykset kohteliaisuudesta liittyvät laajasti niin kielellisiin kuin ei-kielellisiinkin tapoihin.
Viimeiset kaksi plenaaria pidettiin perjantaina. Amy Kyratzis puhui Susan Ervin-Trippin työstä ja sen vaikutuksesta. Ervin-Tripp tuntuu olleen myös erinomainen mentori seuraavalle sukupolvelle, mikä oli ilahduttavaa kuulla! Lopuksi David Beaver puhui vihapuheesta liittyen George Orwellin romaaniin Nineteen Eighty-Four.
Paneelimme: viittaaminen itseen ja muihin
Osallistuin Ildikó Vecsernyesin kanssa Minna Nevalan ja Minna Palander-Collinin järjestämään paneeliin, jossa tarkasteltiin viittaamista itseen ja muihin eri kielissä ja aineistoissa. Esitelmämme käsitteli teemaa ranskan-, suomen- ja unkarinkielisisten tubevideoiden aloitusjaksoissa.
Kuten NetPra2-konferenssissakin, esiinnyimme yhdessä ihan fyysisestikin ja Ildikó oli tehnyt ihania leipomuksia. Niiden teemana olivat tarkastelemamme kolme kieltä ja kulttuuria. Tästä tuli todella paljon tunnelmaa etäkonferenssiin!
Kiinnostavia paneeleita
IPrAssa on aina suuri määrä rinnakkaissektiota, joten valinnanvaraa riittää. Kuuntelin paneeleja multimodaalisesta kohteliaisuudesta (järj. Iris Hübscher, Andreas Jucker & Lucien Brown), kulttuurienvälisestä pragmatiikasta (järj. Juliane House & Daniel Kádár) ja kasvojen käsitteestä (järj. Gudrun Held & Johanna Warm).
Paneelien sisällöt kuvastivat hyvin alojen kehitystrendejä. Kohteliaisuutta on vielä melko vähän tutkittu multimodaalisesta näkökulmasta, vaikka se onkin erittäin relevantti osa kohteliaisuutta ja laajemminkin suhdetyötä. Kulttuurienvälistä pragmatiikkaa koskevan paneelin tavoitteena oli elvyttää alan tutkimusta. Paneelin järjestäjien mukaan tarvitaan yhteistyötä ja uusien teorioiden ja metodologioiden kehittämistä, mitä varten on perustettu uusi lehtikin Contrastive Pragmatics (toim. Karin Aijmer, Juliane House, Daniel Z. Kádár & Hong Liu). Kasvojen käsitettä on käytetty paljon kohteliaisuuden tutkimuksessa, lähtien Brownista ja Levinsonista, jotka puolestaan lainasivat käsitteen Goffmanilta. Kuitenkin jo pitkään on ollut tarvetta teoretisoida käsitettä lisää ja reflektoida laajemmin sen käyttöä. Valitettavasti en kuullut paneelin esittelyä, koska toisenakin aamuna oli teknisiä ongelmia.
Mitä jäi käteen?
Konferenssin tekniset ongelmat eivät olisi kovin paljoa haitanneet, jos osallistujilla olisi ollut malttia olla järjestämättä omia paneelikupliaan. Silti on todettava, että Ex Ordo ja Webex ei ole mikään kätevä alusta. Esiintyjille täytyi antaa oikeudet jakaa Power Point, ja varsinkin jakamisen lopettaminen oli hankalaa, sillä järjestelmä ei ole yhtä intuitiivinen kuin esimerkiksi Zoom. Kuulijat eivät myöskään voineet suoraan ottaa puheenvuoroja tai näyttää reaktioita (peukku, aplodit) tai pyytää puheenvuoroa viittaamalla, jollei heistä tehty panelistia.
Ei tarvinnut olla suuri ennustaja arvatakseen, että kuusipäiväinen konferenssi välittömästi kolmipäiväisen konferenssin perään on kognitiivisesti kohtuullisen rasittava kokemus. On mahdotonta vetää yhdeksää päivää putkeen aamusta iltaan, varsinkin kun konferenssipäivät ovat aina ylipitkiä. Selvitytymisstrategianani oli jättää suosiolla iltasessiot pois ja päättää päivä inhimilliseen aikaan. Loppuun asti pääsin, mikä oli tavoitekin – varsinkin kun oma paneelimme oli vasta viimeisenä päivänä.
IPrA kuuluu tämänkin kokemuksen jälkeen suosikkikonferensseihini, sillä siellä näkee erinomaisen kattauksen pragmatiikan nykytutkimusta. Seuraava IPrA järjestetään 2023 Brysselissä.
