Saavuin Kyproksen pääkaupunkiin Nikosiaan illan pimentyessä. Kun seuraavana aamuna avasin parvekkeen oven, vastassani oli lempeä tuulahdus ja palmujen reunustama näkymä.
8. International Conference on Intercultural Pragmatics & Communication (INPRA) järjestettiin Kyproksen yliopistossa, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella Aglantziassa, pienen bussimatkan päässä. Kyseessä on melko uusi yliopisto, joka on perustettu vasta vuonna 1989.
Kulttuurien välinen pragmatiikka
Kulttuurien välinen pragmatiikka on melko uusi kielitieteen suuntaus, jonka on perustanut Istvan Kecskes (University at Albany, State University of New York). Kiinnostuksen kohteena on eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevien ihmisten vuorovaikutus, kun he puhuvat jotakin yhteistä kieltä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin INPRA-kongresseihin, joita on järjestetty vuodesta 2004 lähtien. Edellinen kongressi pidettiin vuonna 2016 Kroatian Splitissä.
Konferenssin avaus ja plenaari
Konferenssin avasi järjestelytoimikunnan puolesta Fabienne Baider, joka työskentelee Kyproksen yliopistossa. Kongressi järjestettiin yhteistyössä Sorbonne nouvelle – Paris 3 -yliopiston kanssa, ja toinen virallinen kieli oli ranska, mikä sopi oikein hyvin!
Istvan Kecskes piti itseoikeutetusti ensimmäisen plenaariluennon, joka pohjautui hänen tulevaan kirjaansa English as a Lingua Franca. Kecskes kysyi, onko lingua franca englanti (ELF) oma kielensä ja vastasi, ettei se ole. Sen sijaan hänen mukaansa ELF on erilaisia tapoja käyttää englantia kommunikoimiseen. Kecskesin mielestä ELF ei myöskään ole koske tilanteita, joissa on mukana syntyperäinen englanninpuhuja.
Kulttuurien välisissä vuorovaikutustilanteissa on vain vähän yhteistä maaperää, joten puhujien on luotava sitä itse. Herääkin kysymys, minkä sosio-kulttuurisen taustan mukaan puhujat maaperäänsä yhdessä rakentavat. Kecskesin luento oli ehdottomasti kiinnostavin kaikista plenaareista.
Oma esitelmäni: suomalaisten ja ranskalaisten sopeutumisesta toisen kulttuurin kohteliaisuusnormeihin
Ensimmäisen plenaariluennon jälkeen alkoivat sektioesitelmät toisessa rakennuksessa. Niitä oli viisi tai kuusi samanaikaisesti, joten valinnanvaraa riitti. Oma esitelmäni oli heti Kecskesin luennon jälkeen. Kun kävelin ulos, tuntui kuin olisin astunut saunaan: ilma väreili neljänkymmenen asteen lämmössä.
Järjestäjät eivät olleet varautuneet siirtymään rakennuksesta toiseen: sektioesitelmät oli laitettu alkamaan samaan aikaan, kuin plenaari loppui. Olin ajatellut etukäteen, että jos minulla on aikaa asentaa oma tietokone, voisin soittaa esimerkkejä aineistostani. Ymmärsin heti, että se oli tilanteessa pelkkää toiveajattelua. Aloitin – myöhässä – esitelmäni suomalaisten ja ranskalaisten sopeutumisesta toistensa kohteliaisuuteen, ja ihmisiä valui vieläkin sisälle.
Esitelmäni herätti hyviä kysymyksiä ja kiinnostusta. Keskustelu jatkui vielä kahvitauolla, joka oli toisen sektioesitelmän jälkeen. Saudiarabialainen väitöskirjantekijä pyysi minua kuuntelemaan esitelmäänsä seuraavana päivänä, sillä tutkimuksissamme oli paljon yhteistä.
Sektioesitelmiä
Sektiomme toisen esitelmän piti Ranskassa asunut japanilainen Sanae Harada-Iguchi. Aiheena olivat japanilaisten ranskanopiskelijoiden käsitykset ranskankielisistä kieltäytymisrepliikeistä, jotka oli poimittu elokuvasta. Japanilaiset pitävät “eurooppalaisia” hyvin suorina ja kielenoppijat kokivat, etteivät pystyisi kieltäytymään samalla tavalla kuin ranskalaiset. Pragmatiikkaa eli kielen käyttöä eri tilanteissa opetetaan edelleen liian vähän, myös Suomessa.
Kahvitauon jälkeen oli Pariisissa väitöskirjaansa tekevän Shima Moallemin esitelmä. Hän tutkii erityisesti Ranskassa asuvia iranilaisia ja muutamaa Iranissa asuvaa ranskalaista. Moallemi keskittyi ta’ârofiin, joka on eräänlaista kohteliaisuutta: kehuja, imartelua, lahjojen antoa jne. Se on persialaisen kulttuurin tärkein vuorovaikutukseen liittyvä strategia. Ta’ârofin tulkinnat tuottavat hankaluuksia, mikäli puhujat tulevat eri kulttuuritaustoista.
Kongressissa oli monia kieltenoppimista käsitteleviä esitelmiä, jotka liittyivät erityisesti pyyntöihin. Olen tehnyt yhteistyötä Tuuli Holttisen kanssa, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaansa, joten oli kiinnostavaa kuunnella näitä esityksiä. Monissa tutkimuksissa oli käytetty hieman varioiden Discourse Completion Test -menetelmää, jossa kielenoppijat kertovat kirjallisesti tai suullisesti, miten sanoisivat tutkijan esittelemissä tilanteissa.
Mariko Furuyabu käytti videoituja tilanteita, joihin informantit reagoivat. Pawel Sickinger puolestaan esitteli tutkimusta, jossa oli kysytty syntyperäisiltä kielenpuhujilta arvioita oppijoiden tekemistä pyynnöistä: oliko pyyntö natiivin tekemä, kohtelias, ymmärrettävä, hyväksyttävä, mahdollinen oikeassa elämässä ja saavuttiko se tavoitteen.
Viimeinen kuulemani esitelmä oli Hessa Al-Bishin, joka oli jo etukäteen toivonut minun kommentoivan sitä. Al-Bishi on tarkastellut pian valmistuvassa väitöskirjassaan englanninkielisissä maissa asuvien saudiarabialaisten arvioita ei-kielellisistä tervehdyksistä kuten kättelystä, poskisuudelmista ja käsistä kiinni pitämisestä. Tulosten mukaan englanninkielisissä maissa asuvien saudiarabialaisten arviot erosivat Saudi-Arabiassa asuvien henkilöiden tekemistä arvioista. Tutkimus osoitti sopeutumista toisen kulttuurin tapoihin.
Kävelykierros Nikosiassa
Toisen päivän päätteeksi meille oli järjestetty opastettu kävelykierros jaetussa Nikosiassa.
Kypros oli vuoteen 1960 asti Britannian alusmaa. Tasavalta perustettiin kompromissiksi sille, että kreikkalaisväestö olisi halunnut liittyä Kreikkaan, mutta turkkilaisasukkaat olisivat halunneet jatkaa Britannian siirtomaana. Vuonna 1963 tilanne kärjistyi sisällissotaan, jonka Yhdistyneet Kansakunnat rauhoitti seuraavana vuonna.
Vuonna 1974 Kyproksella yritettiin vallankaappausta, jota tuki Kreikan sotilasjuntta. Estääkseen Kyproksen liittymisen Kreikkaan Turkki miehitti Kyproksen pohjoisosan vuonna 1974. Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta perustettiin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, mutta vain Turkki on sen tunnustanut.
Yhdistyneet Kansakunnat hallinnoivat Nikosian kaupungin jakavaa vihreää linjaa. Noin viidentoista vuoden ajan raja on ollut mahdollista ylittää valvotuilta paikoilta, kun näyttää henkilöllisyystodistuksensa.
Katkeruutta on kuitenkin edelleen paljon väestöryhmien välillä. Kongressiin osallistunut paikallinen henkilö ei ollut koskaan ylittänyt vihreää linjaa käydäkseen saaren turkkilaisessa osassa. Berliinin muurikin murtui, milloin sama tapahtuu täällä? Aika olisi jo.
Kävelykierroksemme päättyi kongressi-illalliseen, joka järjestettiin vanhassa voimalaitoksessa. Oli mukavaa syödä leppoisassa ulkoilmassa.
Konferenssin antia
Kongressi oli erittäin onnistunut. Sain paljon uusia kontakteja. Eräs tutkija, johon olen viitannut, sai kasvot. Ehkä joidenkin kanssa tulee tutkimusyhteistyötäkin jonakin päivänä.
Konferenssi itse oli varsinainen käytännön osoitus kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. Paikalla oli tutkijoita yli 40:stä eri maasta. Puhuin muiden kanssa englantia ja ranskaa. Jos toinen osaa ranskaa, niin siihen heti vaihdetaan. Lingua franca -keskusteluja ranskaksi kävin belgialaisen, japanilaisen, iranilaisen, kiinalaisen ja libanonilaisen kanssa.
Seuraava INPRA-konferenssi pidetään Australian Brisbanessa vuonna 2020, joten suomalaistutkijan osallistuminen ei ole itsestään selvää.
