Yhtenä eurooppalaisen kohteliaisuuden ja käytöstapojen perustana pidetään Erasmus Rotterdamilaisen pientä kirjaa De civilitate morum puerilium (1530), ’nuorten hyvistä tavoista’. Sananlaskuihin, Raamattuun ja antiikin auktoriteetteihin viittava käytösopas oli tarkoitettu helppolukuiseksi ja nopeasti omaksuttavaksi ohjeistoksi. Se oli valtava menestys Euroopassa ja vaikutti sekä suomalaiseen että ranskalaiseen kohteliaisuuteen.
Käännökset suomeksi ja ranskaksi
Erasmuksen käytösopas käännettiin pian ilmestymisensä jälkeen ranskaksi (1537). Vanhalla kirjasuomella teos ilmestyi vasta yli sata vuotta myöhemmin (1670), nimellä Cullainen kiria. Nuorucaisten tapain sijwollisudest. Se oli osa piispa Johannes Gezeliuksen toimittamaa nelikielistä laitosta (latina, ruotsi, saksa ja suomi – suomentaja jäi tuntemattomaksi). Käytösopas oli suosittu molempien maiden kouluissa jopa vuosisatojen ajan.
Nykylukija voi tutustua oppaaseen Heli Paalumäen ja Hannu Salmen uuden suomennoksen kautta: Erasmus Rotterdamilainen. Kultainen kirja. Nuorten hyvistä tavoista (2005).
Mistä Erasmuksen käytösoppaassa oli kyse?
Erasmus Rotterdamilainen (n. 1466–1536) oli hollantilainen latinisti ja humanisti. Hän kirjoitti käytösoppaan elämänsä loppupuolella ja omisti sen ruhtinassuvun pojalle, noin kymmenvuotiaalle Burgundin Henrikille.
Erasmuksen teos oli uudistava kolmessa suhteessa: se oli suunnattu lapsille (aikaisemmat oppaat opastivat samalla tavalla aikuisia ja lapsia), kaikille lapsille (ei pelkästään eliitille) ja se halusi opettaa säännöt, jotka kaikki hyväksyisivät. Salmi (2005) huomauttaa kuitenkin, että kirja oli sukupuolittunut (tyttöjä ei mainittu) ja erotteli kaupunkilaisen ‘hyvän’ ja maalaisen ‘huonon’ käytöksen.
Erasmuksen teos sisältää seitsemän lukua: I Ruumiista, II Vaatetuksesta, III Käyttäytymisestä kirkossa, IV Pidoista, V Kohtaamisista, VI Leikeistä ja VII Makuuhuoneesta. Laajimmat luvut koskevat ruumista ja pitoja kattaen yli puolet kirjasesta.
Pidot
Salmen mukaan pidot olivat keskeinen osa tapoja, sillä ruokailussa oli tapahtunut muutos yksilöllistymisen myötä. Yhteisten tarjoiluastioiden ja mukien sijaan oli siirrytty käyttämään omia lautasia, haarukoita ja veitsiä.
Syöminen olisi hyvä keskeyttää aina silloin tällöin ja antautua keskusteluun. Jotkut ihmiset syövät ja juovat keskeytyksettä, eivät siksi, että olisivat nälkäisiä tai janoisia vaan siksi, etteivät he muutoin hallitsisi liikkeitään: he raapisivat päätään, kaivaisivat hampaitaan, elehtisivät käsillään, leikkisivät ruokailuveitsellään tai yskisivät, rykisivät kurkkuaan tai syljeskelisivät. Tällaiset tavat, vaikka ne kumpuaisivatkin eräänlaisesta maalaismaisesta ujoudesta, saattavat vaikuttaa mielenvikaisuudelta. (s. 58–59)
Kehon hallinta
Kuten jo äskeisestä pitoja koskevasta esimerkistä kävi ilmi, kehon hallintaa pidettiin tärkeänä, koska ruumiin ja mielen välillä ajateltiin olevan yhteys. Toisin sanoen kehoa hallitsemalla muokattiin sisäistä maailmaa. Kasvatuksen tehtävänä oli oppia myös hillitsemään erilaisia haluja.
Jos sinun täytyy aivastaa muiden läsnäollessa, on kohteliasta kääntyä pois. Kun puuska on asettunut, tee ristinmerkki kasvojesi edessä, kohota sitten hattusi ja ota vastaan toivotukset niiltä, jotka ovat sinua tervehtineet tai joiden luulet tervehtineen (aivastus, niin kuin haukotuskin, voi viedä hetkeksi kuulon), pyydä anteeksi tai sano kiitokset. (s. 23)
Miksi Erasmuksen opas oli pitkään suosittu?
Jacques Revel (1986) analysoi ajan yhteiskunnallista tilannetta: katolinen yhtenäiskulttuuri oli murtunut ja keskiajan tiukat hierarkiat heikentyneet. Sosiaalinen ja kulttuurinen tilanne oli uusi: ryhmät eriarvoistuvat ja ihmisten väliset suhteet monimutkaistuvat. Sen vuoksi tarvittiin yhteistä kieltä ja uusia kiinnekohtia, mihin Erasmuksen opas tarjosi vastauksen.
Erasmuksen opasta muokattiin jo varhain eri tarkoituksiin sopivaksi, ja vaikutukset kestivät 1800-luvun puoliväliin saakka. Revel kuvaa, miten Erasmuksen humanistisesta hankkeesta tuli osa protestanttista uskonpuhdistusta. Protestanteille lasten kasvatus nimittäin oli keskeinen kysymys. Vastoin Erasmuksen käsitystä pahan ajateltiin houkuttavan lasta. Lisäksi lapsista tuli jossain vaiheessa aikuisia, joiden piti elää yhdessä; säännöillä kirkolliset ja maalliset viranomaiset kontrolloivat lapsia.
Protestanttien kasvatusinnon myötä kohteliaisuudesta tuli osa kouluopetusta, kun taas Erasmus oli kannattanut käytösopetusta kodissa. Muokatuista käytösoppaista tuli osa peruskasvatusta koko pohjoisessa Euroopassa. Oppaan tekstiin lisättiin kouluopetusta varten esimerkiksi kirjaimistoa, välimerkkien käyttöä ja oikeinkirjoitusta.
Erasmuksen oppaan menestys johtui todennäköisesti myös uudenlaisen painetun kirjan keksimisestä: pieni kokoinen kirja oli halpa ja sisälsi perustiedot. Lisäksi elettiin kirjapainon kukoistusaikaa.
Yksilöllisyyden puolestapuhujana kirja sopi myös nousevien kansallisvaltioiden ja kansalaisyhteiskuntien tavoitteisiin. Erasmus totesi: Kukaan ei voi valita vanhempiaan ja isänmaataan, mutta kaikki voivat muokata omia taipumuksiaan ja tapojaan.
Erasmuksen käytösohjeiden pohjalla on selvästi ollut sellaisia yleishumanistisia arvoja, jotka on koettu arvokkaiksi eri puolilla Eurooppaa. On kiehtovaa, että ne ovat muovanneet myös suomalaisia kohteliaisuuskäsityksiä.
Lisää aiheesta:
Ranskaa raakana! Podcast-sarjan 26. jakso Erasmus Rotterdamilaisen Kultainen kirja: eurooppalaisen kohteliaisuuden perusta, 8.5.2019.
Lähteitä:
Revel, Jacques 1986 [suomennos Johanna Ilmakunnas, 2001]. Kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat. Teoksessa (Toim. Philippe Ariès, Georges Duby, Roger Chartier) Omassa huoneessa. Yksityiselämän historiaa renessanssista valistukseen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 25–85.
Salmi, Hannu 2005. Erasmus Rotterdamilainen ja hyvien tapojen historia. Teoksessa Erasmus Rotterdamilainen. Kultainen kirja. Nuorten hyvistä tavoista [suomennos Heli Paalumäki ja Hannu Salmi]. Turku: Faros, 96–122.
