Osallistuin huhtikuun alussa Yorkin yliopiston (Iso-Britannia) järjestämälle keskustelunanalyysin kurssille (3.–5.4.2019). Miksi? Koska oma tavoitteeni tutkimuksessa on edetä kohti aitojen puheaineistojen analyysia, tarvitsin oppia metodista. Väitöskirjani koski nimittäin elokuvadialogeja ja post docini fokusryhmäkeskusteluja; nyt minulla on kerätty aineisto  kulttuurien välisiä keskusteluita, joissa suomen- ja ranskankieliset puhuvat keskenään.

Törmäsin kurssiin aivan sattumalta Twitterissä maaliskuun alkupuolella ja innostuin välittömästi. Tällaisia perehdytyskursseja on harvoin tarjolla ja lisäksi tällä kurssilla oli mahdollisuus päästä oppimaan maailmanluokan ammattilaisilta.

Sosiologi Paul Drew on tutkinut ja opettanut keskustelunanalyysia jo yli 40 vuotta. Nuorempaa opettajapolvea edustivat Seattlestä kotoisin oleva Kobin Kendrick, joka on lingvistitaustainen keskustelunanalyytikko ja sosiologi Merran Toerien, joka oli kasvanut Etelä-Afrikassa. Hän oli juuri sellainen sympaattinen ja hymyilevä henkilö, jollaisena olen oppinut monet eteläafrikkalaiset tuntemaan. Lisäksi saimme foneettiseen ja prosodiseen analyysiin liittyvää oppia Richard Ogdenilta, joka puhuu erinomaista suomea!

Yorkin kaupunki

Matkustin Yorkiin kahdella lennolla ja junalla. Menomatkalla vaihdoin konetta Oslossa ja lensin Manchesteriin, josta oli noin puolentoista tunnin junamatka Yorkiin; paluureitti kulki Tukholman kautta.

York on viehättävä vanha kaupunki, jota ympäröivät muurit. Vaikka niiden sanotaan usein olevan peräisin Rooman ajalta, ilmeisesti harvat ovat enää peräisin aivan niin kaukaa.

Ensimmäisenä iltana ehdin tehdä pienen kävelykierroksen keskustassa. Onneksi sadekin laantui. Kuljin läpi Yorkin museoiden puutarhojen ja kiertelin pienillä kujilla.

Kaupungin maamerkkinä toimii valtava goottilainen kirkko, York Minster. Sisällä jäi käymättä, kun olisin ehtinyt tehdä vain pikavisiitin, josta en viitsinyt maksaa. Kirkko kertoo sivuillaan, että pääsymaksuilla kerätään varoja sen ylläpitoon, joka maksaa 23 000 puntaa päivässä.

Yorkin yliopisto

Yövyin keskustassa, josta oli reilun kolmen kilometrin kävelymatka yliopiston kampuksille. Aamureippailun aikana oli hyvä tilaisuus nähdä maisemia itselleni uudessa kaupungissa.

En ollut tajunnut kampusalueen olevan hyvin laaja; alueen sisällä kulki jopa bussi. Minulla oli vaikeuksia löytää perille, mutta erään rakennuksen vahtimestari oli hyvin ystävällinen ja antoi perusteelliset ohjeet, joiden avulla löysin kurssipaikan, “kauimmaisessa nurkassa” sijaitsevan yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksen.

Kun astuin ensimmäisenä päivänä luokkahuoneeseen, sain huomata, että kurssille oli saapunut toinenkin suomalainen, jonka toisena ohjaajana Drew toimii. Vaikka suurin osa kurssilaisista oli saapunut jostain englantilaisesta yliopistosta, heidän taustansa olivat moninaiset: Kiina, Saudi-Arabia, Iran jne. Algerialaisen kurssilaisen kanssa vaihdoimme kielen ranskaksi.

Ensimmäinen päivä: litterointi ja vuorottelujäsennys

Kurssin kolme tiivistä päivää sisälsivät luentoja, joiden jälkeen sovelsimme heti oppimaamme käytäntöön tekemällä harjoituksia. Monisteita kertyi iso nippu.

Aloitimme kurssin tekemällä Paul Drew’n johdolla litterointiharjoituksen, minkä jälkeen Kobin Kendrick jatkoi multimodaalisesta litteroinnista, jossa merkitään myös katseita ja eleitä.

Ensimmäisen päivän pääaiheena oli vuorottelujäsennys (‘turn-taking’). Opimme, että puheenvuorojen vaihtuminen keskusteluissa on hyvin nopeaa: useinkaan ei ole taukoja tai päällekkäispuhuntaa – tai sitten ne ovat lyhyitä. Psykolingvistisissä mittauksissa on osoitettu, että kielen tuottaminen on hitaampaa kuin vuoron ottaminen keskustelussa: jos näet esimerkiksi omenan, sanan tuottaminen kestää 600 millisekuntia, mutta keskustelussa keskimääräinen reagointiaika on vain 200 millisekuntia. Ero johtuu siitä, että mahdollinen seuraava puhuja keskustelussa kykenee ennakoimaan.

Drew’n opetus päällekkäispuhunnasta (‘overlap’) oli erittäin mielenkiintoista. Hän kertoi, että keskustelun järjestelmä on luotu niin, että taukoja ja päällekkäispuhuntaa olisi mahdollisimman vähän. Hänen mukaansa missään tapauksessa ei saa puhua “keskeyttämisestä” (‘interruption’), koska se sisältää ajatuksen, että kyseessä on puheenvuoron ottavan vika tai ettei puhekumppani kuuntele kunnolla. Todellisuudessa valtaosa päällekkäispuhunnasta ei johdu konflikteista vaan ne liittyvät päinvastoin yhteistyöhön. Päivän päätteeksi saimme kotiläksyn, jossa piti analysoida päällekkäispuhunnan funktioita muutamassa esimerkkilitteraatissa.

Toinen päivä: keskustelun sekventiaalisuus ja preferenssijäsennys

Toinen kurssipäivä alkoi kotitehtävän tarkistuksella, minkä jälkeen siirryimme käsittelemään keskustelun sekventiaalisuutta (‘sequence organisation’). Keskustelunanalyysin lähtökohtana on, että keskustelu on sosiaalista toimintaa: esimerkiksi esitämme kysymyksiä, olemme samaa mieltä tai eri mieltä tai teemme pyynnön. Jokainen puheenvuoro toisaalta ennakoi odotettavissa olevaa jatkoa ja toisaalta vastaa edellisen vuoron synnyttämään odotukseen.

Peräkkäiset puhetoiminnot liittyvät siis toisiinsa; keskustelun rakenne on sekventiaalinen. Kytkös on erityisen vahva ja konventiaalistunut vuoroissa, joita nimitetään vieruspareiksi (‘adjacency pairs’). Tähän liittyy normatiivinen viitekehys: jos toinen tervehtii, on velvollisuus tervehtiä takaisin; jos puhuja esittää kysymykseksi tunnistettavan vuoron, syntyy odotus vastauksesta.

Preferenssijäsennys (‘preference organisation’) perustuu ajatukselle jäsentyneestä sekventiaalisuudesta. Vierusparin jälkijäsen (‘second-pair part, SPP’) voi olla samaa tai eri mieltä etujäsenen (‘first-pair part, FPP’) kanssa. Toisin sanoen puhuja voi hyväksyä tai hylätä esimerkiksi kutsun. Preferoituihin jälkijäseniin (‘preferred SPPs’) kuuluu hyväksyminen (esim. kutsun), kun taas kieltäytyminen on preferoimaton jälkijäsen (‘dispreferred SPPs’). Preferoidut jälkijäsenet tuotetaan tyypillisesti ilman viivettä, ja ne sisältävät yksinkertaisen hyväksynnän. Preferoimattomat jälkijäsenet puolestaan sisältävät usein viivettä, ja ne ovat monipolvisia sekä selitteleviä.

Toisen koulutuspäivän päätteeksi meillä oli datasessio erittäin monimutkaisesta monen henkilön keskustelusta, jossa oli monenlaista päällekkäistä toimintaa eleineen. Ihmeellisesti keskustelu alkoi pikku hiljaa näyttää jollakin tavalla jäsentyneeltä, kun sitä riittävän kauan katsoimme ja analysoimme.

Päivä huipentui illalliseen oikein hyvässä kiinalaisravintolassa nimeltä Red Chilli. Toisella puolellani istui Richard Ogden, jonka kanssa keskustelin suomeksi hänen kokemuksistaan maastamme. Ogdenin vieressä oli puolestaan Merran Toerien, jonka kanssa puhuin Etelä-Afrikasta. Toisella puolellani istui taas Kiinasta kotoisin oleva väitöskirjantekijä, jolta sain kiinnostavaa lisätietoa tarjotuista ruokalajeista.

Kolmas päivä: korjausjäsennys

Korjausjäsennyksellä on tärkeä rooli intersubjektiivisuuden eli yhteisymmärryksen ylläpitämisessä. Sen avulla keskustelijat pyrkivät korjaamaan pieleen menneet asiat. Kyseessä voi olla vahingossa sanottu väärä sana, sanan unohtaminen tai kuulo- tai ymmärrysongelma. Korjaukset voivat ennakoida myös erimielisyyttä, ja niiden avulla on mahdollista välttää avointa erimielisyyttä keskustelussa.

Ongelmavuoron tuottaja voi itse aloittaa korjausjakson (‘self-initiated repair’) esimerkiksi jättämällä sanan kesken, epäröimällä tai osoittamalla sanoneensa jotain “väärin” (esim. ‘tarkoitan’). Toinen mahdollisuus on, että puhekumppani aloittaa korjausjakson (‘other-initiated repair’) esimerkiksi sanomalla “mitä”, “anteeksi?” tai toistamalla edellä sanotun. Preferoiduin tilanne on itsekorjaus (‘self-repair’) eli ongelmavuoron tuottanut itse sekä aloittaa että saattaa loppuun korjausjakson.

Paul Drew kritisoi joitakin kielitieteilijöitä, erityisesti Noam Chomskya, siitä, että puheessa tapahtuvia virheitä on pidetty merkityksettöminä ja vailla mielenkiintoa, pelkästään puhesuoritukseen liittyvänä asiana. Drew’n mielestä nämä virheet ovat päinvastoin melko merkityksellisiä: vertaamalla alkuperäistä virheellistä ja korjattua versiota voimme saada ainutlaatuista tietoa siitä, miten puhujat suhtautuvat normatiivisuuteen vuorovaikutustilanteessa. Keskustelunanalyysi onkin luonteeltaan vertailevaa.

Viimeinen sessio ennen loppukeskustelua käsitteli aineiston luokittelua. Saimme nipun litteraatteja, jotka sisälsivät anteeksipyyntöjä. Drew vinkkasi, että niitä esiintyy kaikissa aineistoissa – “käyttäydymmehän enemmän tai vähemmän huonosti koko ajan” – joten kulttuurisesti kiinnostavaa tutkittavaa riittää anteeksipynnöissä koko elämän ajaksi.  Meidän piti luokitella anteeksipyynnöt kahteen pinoon, mikä ei ollut ihan yksinkertainen tehtävä. Siitä osoituksena oli yksi kurssin opettajista, joka osallistui myös ja olisi halunnut jakaa ne useampaan pinoon!

Loppukeskustelussa koottiin vielä kurssin teemoja yhteen ja käsiteltiin esiin nousseita kysymyksiä. Kurssi oli kyllä aivan loistava, juuri sitä, mitä olin toivonut! Oli täyttä luksusta päästä asiantuntijoiden oppiin hyvin rakennetulle kurssille. Päivät olivat hyvin intensiivisiä, eikä taukoja ollut montaa – lounaat ja kahvitkin tuotiin meille suoraan luokkahuoneeseen. Kotiin oli hyvä palata täynnä ideoita siitä, mitä voisi ryhtyä tarkastelemaan omassa aineistossa. Koska keskustelunanalyysi on paljolti taitolaji, opettajien johdolla on helpompi päästä alkuun kuin yksin kirjoista lukemalla. Ja mikä parasta: opettajat tarjosivat apuaan jatkossakin.

Tässä tyytyväiset ilmeet kurssin lopuksi!

Suvin ja Khadidjan kanssa kurssin jälkeen, matkalla kohti Yorkin keskustaa.