Juniori- ja senioritutkijoiden välisessä yhteiskirjoittamisessa on monenlaisia jännitteitä (Isosävi & Lindholm 2025, Yhteiskirjoittaminen – Vuorovedoin kirkkaaseen tekstiin). Uransa alkutaipaleella olevat tutkijat ovat yhteiskirjoittamisessa haavoittuvassa asemassa.
Pahimmillaan senioritutkijat voivat valta-asemansa turvin hyväksikäyttää nuorempia tutkijoita, jotka eivät välttämättä edes tiedä, mikä on “normaalia” ja tieteenalan käytäntöjen mukaista. Nuoret tutkijat eivät myöskään ole hyvissä neuvotteluasemissa, koska ovat riippuvaisia senioritutkijoiden suosituksista.
Ohjaajien oma kirjoittaminen ja yhteiskirjoittaminen
Ohjaajien oma kirjoittaminen vaikuttaa siihen, miten he ohjaavat kirjoittamisessa nuorempia tutkijoita. Parhaimmissa tapauksissa ohjaajat ovat keksineet toimivia strategioita vaikeuksien voittamiseksi ja voivat opettaa näitä myös ohjattavilleen.
Ohjaajien omat tunteet kirjoittamista kohtaan ovat tärkeässä asemassa, kun he ohjaavat väitöskirjatutkijoita. Aktiiviset ja tuotteliaat ohjaat ovat tiedeyhteisön dynaamisia jäseniä, joilla on tietoa paitsi akateemisen kirjoittamisen konventioista myös akateemisen julkaisuympäristön toiminnasta laajemmin. Näin he pystyvät esimerkiksi valitsemaan sopivia julkaisufoorumeita.
Kirjoittamista tukevat strategiat ja aktiviteetit
Ohjaajien palaute vaikuttaa väitöskirjatutkijan kirjoittamiseen. Ohjaajien voi kuitenkin olla vaikeaa ymmärtää, miten haastavaa väitöskirjatutkijalle on ottaa haltuun uusi tekstilaji, kuten monografia tai tieteellinen artikkeli.
Eri ohjaajilla voi olla erilaisia näkemyksiä siitä, millaista tukea ohjattaville kannattaa tarjota. Osa pitäytyy neuvojen antamisessa ja voi näyttää malliksi tieteellisiä tekstejä, kun taas toiset kommentoivat ja editoivat tekstejä toivoen, että ohjattavat oppivat eksplisiittisten korjausten avulla. Toiset puolestaan kirjoittavat yhdessä ohjattavien kanssa ja keskustelivat teksteistä.
Tekijän ääni
Väitöskirjaprosessiin kuuluu, että väitöskirjatutkija kehittää omaa akateemista identiteettiään ja pyrkii löytämään oman äänensä. Tästä voi syntyä jännitteitä, jos väitöskirjan ohjaajalla on vahva näkemys siitä, miten kuuluisi kirjoittaa. Tämä koskee sekä yhteiskirjoittamista että kirjoittamisen ohjaamista.
Ohjaajakin voi kokea olevansa monen jännitteen ristipaineessa, kun väitöskirja-artikkelit pitäisi saada lehdissä läpi. Kuinka paljon väitöskirjatutkijan ääntä voi ohjata tiettyyn suuntaan? Milloin on kyse muutoksista, jotka kuuluvat oppimisprosessiin ja milloin vain ohjaajan omista preferensseistä?
Olisikin toivottavaa, että nuori tieteentekijä saisi väitöskirjaprosessin aikana osallistua monenlaisiin kirjoittajayhteisöihin ja keskustella kirjoittamisesta. Näin nuori tutkija oppii, että kirjoittamisen tapoja on monia eikä hänen ohjaajansa näkemys ole välttämättä ainoa totuus. Keskusteluissa nuori tutkija voi oppia myös neuvottelemaan omasta äänestään ja tarvittaessa puolustamaan sitä.
Tutkijan integriteetti
Yhteiskirjoittamisesa on tärkeää neuvotella oman äänen kuulumisesta ja oman äänen suhteesta muihin ääniin. Esimerkiksi kirjoittajien järjestyksestä sopiminen on merkityksellinen asia (kuka on ykköskirjoittaja ja missä järjestyksessä muut kirjoittajat merkitään). Kun kyse on väitöskirjatutkijasta, hänen panoksensa julkaisuissa tulee olla sellainen, että se oikeuttaa tohtorin tutkinnon saamiseen.
Ohjaajat saattavat pohtia, miten suuren panoksen he voivat antaa julkaisuun, jotta panos olisi ennen kaikkea väitöskirjatutkijan. Eri aloilla on eroja siinä, millä panoksella ohjaajan nimi merkitään väitöskirjatutkijan julkaisuun. Esimerkiksi joillain luonnontieteellisillä aloilla voi olla itsestään selvää, että ohjauspanos riittää tekijyyteen, kun taas humanistisissa tieteissä tämä ei ole mitenkään selvää.
