Kohteliaisuus on luonteeltaan normatiivista. Arvioimme toisten käytöstä ja meitä itseämme arvioidaan. Arviomme eroavat usein toisistaan, varsinkin kulttuurien välisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa osallistujat tulevat eri kulttuuritaustoista. Kohteliaisuutta ei kuitenkaan välttämättä arvioida eksplisiittisesti tilanteessa, vaan osallistujat saattavat tehdä arvioita vain mielessään. Tallentamissani aidoissa keskusteluissa suomalaisten ja ranskalaisten välillä huomioni kiinnittikin kohta, jossa ranskalaiset osallistujat kommentoivat suomalaisen sormella osoittamista. Oliko kyse vain henkilöiden omista käsityksistä? Vai oliko kyse kulttuurieroista?
Kulttuurien välinen keskustelu ystävien kesken
Tallensin Pariisissa keskustelutilanteen, johon osallistui kolme parikymppistä ystävää: suomalainen nainen Anna, hänen poikaystävänsä Paul ja poikaystävän veli Matthieu (nimet ovat pseudonyymejä). He keskustelivat vapaasti valitsemistaan aiheista, enkä tutkijana oleskellut samassa huoneessa heidän kanssaan. Olin etukäteen kertonut, että olin kiinnostunut tarkastelemaan kulttuurien välistä vuorovaikutusta, mutta en ollut kertonut olevani kohteliaisuustutkija.
Kiinnostava tilanne alkoi siitä, kun suomalainen Anna esitti poikaystävälleen Paulille kaksi pyyntöä ja osoitti samalla sormellaan. Ensimmäisessä pyynnössä hän mainitsi myös poikaystävänsä etunimen. Paulin lähdettyä keittiöön toteuttamaan pyyntöjä Anna ja Matthieu jäivät kahdestaan sohvalle. Matthieu heilutti sormeaan ylös alas ja viittasi siihen, mitä Paul oli sanonut Annasta eli “joskus hän tekee näin”. Matthieu esitti arvionsa sormella osoittamisesta käyttämällä adjektiivia rigolo eli hauska.
Anna kysyi, eikö hän saisi tehdä näin, mutta Matthieu kielsi tämän tulkinnan. Sen sijaan Matthieu arvioi, että Annan tapa osoittaa sormella on mignon eli söpö. Sitten Paul saapui keittiöstä aperitiivien kanssa ja halusi tietää, mitä kaksikko oli puhunut hänen poissaollessaan. Matthieu kertoi, että he puhuivat sormella osoittamisesta. Seurasi neljän sekunnin hiljaisuus, kun kaikki kolme söivät. Tämän jälkeen Paul esitti arvionsa sormella osoittamisesta. Sen mukaan kumpikaan heistä ei halua ottaa käskyllä ylhäällä olevalta sormelta.
Ulkopuolisten suomalaisten ja ranskalaisten arviot
Selvittääkseni, oliko ranskalaisten arvioissa kyse kulttuurieroista, näytin vuorovaikutustilanteen litteraatit ryhmälle suomalaisia ja ranskalaisia opiskelijoita ja kysyin heidän arvioitaan vuorovaikutustilanteesta. Arvioissa nousi esiin kaksi ulottuvuutta eli sormella osoittamisen kohteliaisuus/epäkohteliaisuus ja tehokkuus.
Suomalaiset ja ranskalaiset informantit arvelivat, että sormella osoittaminen voi olla vieraan kielen puhujan keino tehdä itsensä ymmärrettäväksi, vaikka ranskalaiset totesivatkin sormella osoittamisen olevan epäkohteliasta. Informantit mainitsivat myös, että sormella osoittaminen tekee pyynnöstä käskymäisen.
Matthieun arvioista suomalaiset ja ranskalaiset olivat jonkin verran erimielisiä. Ranskalaiset tulkitsivat hauskan ja söpön arvion positiivisiksi, kun taas varsinkin suomalaiset epäilivät arvioiden aitoutta: Matthieu saattoi oikeasti pitää sormella osoittamista negatiivisena. Sen sijaan ranskalaisilla oli vaikeuksia tulkita Paulin arviota, jota pidettiin jopa ylpeänä, kun taas suomalaiset pitivät hänen arviotaan negatiivisena.
Kulttuurieroja esiintyi myös siinä, että ranskalaiset kokivat ulkomaaiselle tapoja opettavan keskustelun hyödylliseksi. Ranskalaiset kokivat yleisesti ottaen ihmisen sormella osoittamisen negatiivisemmaksi kuin suomalaiset, jotka pehmensivät arvioitaan lisäämällä esimerkiksi adverbin vähän.
Jälkihaastattelu suomalaisen osallistujan kanssa
Suomalainen Anna ei paljastanut vuorovaikutustilanteessa omia tunteitaan ja käsityksiään. Sen vuoksi näytin hänelle videotallenteen ja tein jälkihaastattelun hänen kanssaan. Tärkein kysymykseni hänelle oli seuraava: Muistatko, miltä sinusta tuntui, kun ranskalainen alkoi kommentoida sormella osoittamistasi? Koska jälkihaastattelu tehtiin vasta useita vuosia tilanteen tallennuksen jälkeen, se tarjosi osallistujalle mahdollisuuden myös laajempaan reflektointiin.
Jälkihaastattelussa Anna kertoi, ettei kommentti häirinnyt häntä tilanteessa. Hän ei myöskään puutteellisen kielitaitonsa vuoksi ollut ymmärtänyt, mitä hänen käytöksessään pidettiin ongelmallisena.
Lisäksi Anna kertoi jälkihaastattelussa myös laajemmin suhteestaan ranskalaiseen poikaystäväänsä, jolla oli tapana kommentoida suomalaisnaisen käytöstä. Annan mukaan ensimmäinen kommentti oli ollut pysäyttävä: millä oikeudella toinen puuttuu hänen käytökseensä? Suhteessa kyse on silloin vallasta, vaikka suomalainen halusikin oppia ranskalainen tapoja. Kaiken kokemansa jälkeen Anna kertoi oppineensa kovemman kautta kulttuurien välisiä taitoja ja pystyisi nykyään kertomaan ranskalaisille erilaisista tavoista.
Mitä voimme oppia tästä vuorovaikutustilanteesta?
Monella eri menetelmällä toteuttamani tutkimus osoitti, että vieraan kielen puhujalle suunnatut kommentit käytöksestä eivät välttämättä ole hyödyllisiä. Vaikka ranskalaiset ulkopuoliset informantit suhtautuivat ymmärtäväisesti vieraan kielen puhujan sormella osoittamiseen, läheisissä ja pitkäaikaisissa ihmissuhteissa toisesta kulttuurista tulevalta saatetaan vaatia käyttäytymistä kulttuurin odotuskehysten mukaan.
Toisesta kulttuurista tulevalla on usein tarve sopeutua kohdekulttuurin tapoihin. Voidaan kuitenkin kysyä, onko kulttuurin sisäpiiriläisillä oikeus puuttua vieraasta kulttuurista tulevan tapohin, sillä käytös on myös yhteydessä identiteettiin. Tietoa eri kulttuureissa vallalla olevista käytöstavoista tarvitaan, jotta emme arvioisi toisen käytöstä omista odotuskehyksistämme käsin.
Lisäluettavaa
Isosävi, Johanna. 2023. Evaluations Related to Finger Pointing in a Request: a Multi-method Pragmatic Analysis of an Intercultural Encounter. Contrastive Pragmatics. DOI: https://doi.org/10.1163/26660393-bja10108