Meillä oli ilo järjestää Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaan (Isosävi & Lindholm 2023, Art House) julkistamistilaisuus 15.3.23 Tiedekulman Think Cornerissa. Toisin kuin Väitöksen jälkeen -julkkareissa pystyimme ottamaan yleisöä paikan päälle. Striimiä ei saatu kalliin hinnan takia, mutta järjestimme itse Zoom-yhteyden. Jonkinlainen etäyhteys on nykyaikana välttämättämätön, koska ihmiset ovat siihen tottuneet korona-aikaan ja se mahdollistaa osallistumisen myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuville.
Aluksi saimme kustantajan tervehdyksen, jonka esitti molemmat kirjamme kustannustoimittanut Hanna Härtsiä. Julkkarimme oli Hannan viimeinen työtehtävä Art Housessa. Lisäksi julkkareissa oli haastateltavana kolme yhteisöllisen kirjoittamisen kokemusasiantuntijaa: ranskan kielen maisteriopiskelija Krista Leipivaara, väitöskirjatutkija ja unkarin kielen yliopisto-opettaja Ildikó Vecsernyes ja suomen kielen yliopistonlehtori Johanna Komppa.
Puretaan myyttiä siitä, että kirjoittamisen täytyisi olla yksinäistä!
Yhteisöllisen kirjoittaminen on vielä aika tuntematon käsite, ja se sekoitetaan usein yhteiskirjoittamiseen, jota sivusimme Väitöksen jälkeen -oppaassamme. Yhteiskirjoittaminen viittaa siihen, että kaksi tai useampi kirjoittaja työstää samaa tekstiä, ja kaikki kirjoittajat merkitään tekijöiksi. Yhteisöllinen kirjoittaminen taas tarkoittaa sitä, että kokoonnutaan ryhmässä samaan tilaan – joko fyysiseen tai virtuaaliseen – mutta jokainen kirjoittaa omaa tekstiään. Yhteisöllisen kirjoittamisen muotoja ovat esimerkiksi kirjoitusryhmät ja -retriitit.
Oppaamme on ensimmäinen suomenkielinen kirja yhteisöllisestä kirjoittamisesta. Akateemisessa maailmassa tiedetään kirjoittamisen merkitys, mutta siitä huolimatta kirjoittaminen on näkymätöntä, eikä siitä useinkaan puhuta. Vaikka yhteisöllisestä kirjoittamisesta on olemassa kansainvälistä kirjallisuutta, se ei välttämättä tavoita kaikkia Suomessa. Haluaisimme, että kirjoittamisesta keskusteltaisiin enemmän ja että yhteisöllinen kirjoittaminen vakiintuisi yliopistoissa. Tutkimusten mukaan yhteisöllinen kirjoittaminen parantaa sekä kirjoittajien tuottavuutta että hyvinvointia.
Yhteisöllisen kirjoittamisen opas sopii kaikille yliopistomaailman kirjoittajille, oli työn alla sitten tutkimusartikkeli, väitöskirja tai muu opinnäytetyö kuten kandin- tai maisterintutkielma. Kirja sopii myös opinnäytteiden ohjaajille, jotka tietysti itsekin ovat kirjoittajia. Joskus kuulee väitettävän, että vain niin sanotusti “heikot” kirjoittajat tarvitsisivat tukea kirjoittamiseensa, mutta me kirjan kirjoittajat emme usko siihen lainkaan.
Jotta voisi hyötyä yhteisöllisestä kirjoittamisesta, ei tarvitse olla kirjoittamiseen liittyviä ongelmia. Kirjoittaminen on kuitenkin erittäin kompleksista toimintaa ja todellisuudessa me kaikki koemme haasteita ja myös vaikeita, kirjoittamiseen liittyviä tunteita. Osoitamme kirjassa, miten monia kirjoittamiseen liittyviä myyttejä voi purkaa yhteisöllisen kirjoittamisen avulla. Oppaamme sopii kaikille akateemisille kirjoittajille, jotka haluavat kehittää omia taitojaan kirjoittajana ja saada yhteisön tukea.
Maisteriopiskelija kirjoittaa tutkielmaansa mikroryhmässä
Ranskan kielen maisteriopiskelija Krista Leipivaara kertoi kokemuksistaan yhteisöllisestä kirjoittamisesta. Hän kokeili sitä ensimmäistä kertaa Johannan tieteellisen kirjoittamisen kurssilla. Krista koki, että yhteisten kirjoitusessioiden aikana kurssilla ympyrä sulkeutui konkreettiseen ja yhteiseen tekemiseen, kun sitä ennen oli puhuttu akateemisen kirjoittamisen konventioista.
Kurssin inspiroimana Krista perusti kirjoittamisen mikroryhmän kahden opiskelijan, Ouafaa El Hakimin ja Daria Rytkösen, kanssa. Opiskelijat edistivät tutkielmiaan yhteisissä kirjoitustapaamisissa. Kristalle jäi päällimmäisenä mieleen se, se, että kirjoittaminen voi olla sosiaalista toimintaa eikä tarvitse jäädä yksin. Tapaamisissa oli avoin ilmapiiri ja opiskelijat jakoivat kohtaamiaan ongelmia sekä antoivat vinkkejä kirjoittamiseen.
Yhteisöllisen kirjoittamisen myötä Krista on oppinut, ettei kirjoittamisen tarvitse olla vain henkilökohtaista ja että kirjoittamisesta voi saada enemmän irti, kun sitä tekee muiden kanssa. Jälkeen päin Krista on miettinyt, että olisipa oppinut tämän jo ennen tutkielman tekemistä, koska yhteisöllistä kirjoittamista voi harjoittaa läpi opintojen tavallisten kurssienkin aikana!
Krista antaa vinkin tutkielmantekijöille: älkää jääkö kirjoittamisen kanssa yksin! Vaikka maisterintutkielma onkin yksilöllinen työ, se ei tarkoita, että itse kirjoitusprosessin pitäisi olla yksinäistä. Ohjaajille Krista sanoo: rohkaiskaa opiskelijoita tekemään yhteistyötä ja edistämään maisterintutkielmia yhdessä. Jos pidätte esimerkiksi seminaareja tai tieteellisen kirjoittamisen kursseja, järjestäkää myös yhteisiä kirjoitushetkiä. Ne voivat olla todella tärkeitä opiskelijoille, jotka mahdollisesti kamppailevat kirjoittamisen kanssa, mutta
eivät välttämättä tuo sitä esiin.
Miksi yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija liittyi kirjoitusryhmään?
Unkarin kielen yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Ildikó Vecsernyes epäröi ensin perjantaiaamun kirjoitusryhmään liittymistä. Ildikón opetus painottuu yleensä viikon ensimmäiselle neljälle päivälle, ja hän on yrittänyt edistää väitöskirjaansa perjantaina ja viikonlopun toisena päivänä. Ennen kirjoitusryhmään liittymistä perjantaipäivä oli usein tuhraantunut sähköpostien ja työpöydän sotkujen selvittämiseen. Ildikóa epäilytti kuitenkin aamutorkkuna tulla mukaan perjantaiaamun ryhmään: saisiko hän siellä mitään aikaan? Lisäksi häntä jännitti englannin puhuminen kansainvälisessä ryhmässä.
Epäilyksistä huolimatta Ildikó liittyi kirjoitusryhmään toivoen, että positiivinen paine auttaisi häntä kirjoittamaan. Lisäksi hän oli kuullut Johannalta, että kirjoittaminen pienempinä siivuina ja useammin olisi tehokasta. Ildikó oli tehnyt tutkimusta “isoina siivuina” ja oli odottanut päiviä, jolloin kirjoittamiseen olisi useampi tunti aika kerralla, mutta nyt hän halusi kokeilla pienissä paloissa kirjoittamista. Ryhmästä tulikin hänelle positiivinen kokemus, sillä tutustumis- ja kuulumiskierroksilla Ildikó sai kuulla, muillakin oli samanlaisia ajankäyttöongelmia. Tämä tieto vähensi Ildikón stressiä. Ryhmässä kirjoittaminen videokuva päällä antoi puhtia hänen omaan kirjoittamiseensa, kun hän näki muidenkin ahertavan.
Kirjoitusryhmän vaikutus on ulottunut Ildikón kirjoittamiseen perjantaiaamun ulkopuolellakin. Suurin muutos on ollut se, että hän on oppinut tekemään tutkimustyötä pienempinä annoksina mutta useammin. Ryhmän myötä hän on myös ymmärtänyt, ettei tekstiä tarvitse kirjoittaa ensimmäisellä kerralla viimeisen päälle valmiiksi. Lisäksi jos kirjoitusaikojen välillä on pienempiä taukoja, hänen on helpompaa tarttua uudelleen tekstiin. Ildikó on tullut myös “itsekkäämmäksi” eli hän on oppinut varaamaan kalenterista tilaa kirjoittamiselle ja sanomaan kokouksia suunniteltaessa olevansa varattu kirjoitusaikaan.
Mitä yliopistonlehtori on saanut kirjoitusryhmästä?
Suomen kielen yliopistonlehtori Johanna Komppa tuntee yliopistolehtorin ajankäytön haasteet. Vaikka tutkimus kuuluu työsuunnitelmaan, usein juuri tutkimusaika joustaa opetuksen tai hallinnollisten tehtävien vuoksi, jotka ovat yleensä tutkimusta kiireellisempiä. Johannalla oli jo aikaisempaa kokemusta kirjoitusryhmästä, mutta aika oli kulunut enemmän kuulumisten vaihtoon kuin itse kirjoittamiseen. Hän halusi liittyä kirjoitusryhmään, jossa noudatetaan kirjoitusaikoja.
Johannan kokemusta perjantaiaamun kirjoitusryhmästä kuvaa se, että hän on merkinnyt tapaamisen kalenteriin nimellä Friday fun. Se on nimi, jota Johanna ehdotti ryhmälle, mutta toinen ehdotus, Pen Drivers, vei voiton. Ryhmästä on tullut Johannalle niin tärkeä, että työarjesta puuttuu palanen, jos hän ei pääse perjantaina osallistumaan. Ildikón tavoin hän on oppinut suojelemaan kirjoitusaikaansa, eikä hän jätä perjantain kirjoitustapaamista helposti väliin. Kirjoitusryhmässä opittujen taitojen avulla Johannan on aikaisempaa helpompaa hyödyntää muitakin tunnin tai puolentoista vapaita hetkiä kalenterissa ja käyttää ne kirjoittamiseen.
Johanna kannattaa sitä, että yliopistot organisaatioina tukisivat yhteisöllistä kirjoittamista, koska kirjoittaminen ja julkaiseminen ovat tärkeä osa akateemista työtä. Ratkaisut eivät saisi olla yksilöiden varassa, sillä kirjoittamiseen liittyvät ongelmat ovat kaikille yhteisiä. Yliopistojen pitäisi Johannan mielestä tukea kirjoitusryhmien perustamista niin, että fasilitaattorit voisivat merkitä niitä työsuunnitelmaansa tai että yliopistot ostaisivat palveluja kirjoitusryhmien ja -retriittien vetäjiltä.
Yleisökysymykset
Olimme jo etukäteen saaneet muutamia yleisökysymyksiä ja niitä tuli lisää paikan päällä. Pari kysymystä koski taukojen merkitystä, joita korostamme kirjassa. Yhtä kysyjää kuitenkin jäi mietityttämään, voivatko tiukka yhteinen ohjelma ja pakolliset tauot tuntua häiritseviltä, jos saa kerrankin mahtavan flow’n päälle. Pitäisikö hyvästä vireestä huolimatta pitää tauko vai saako jatkaa, jos hyvältä tuntuu – vai kostautuuko liiallinen into myöhemmin? Pohdimme, että flow’lle on ehkä järkevämpi antautua yksin kirjoittaessa kuin ryhmässä, sillä retriiteissä tulee päivittäin paljon kirjoitusta. Vaikka saatamme itsekin joskus sortua flow’n mukana liiankin pitkään kirjoittamiseen, kyllä se ainakin meille kostautuu seuraavana päivä.
Toinen kysyjä tiedusteli sopivan kirjoitusajan pituudesta. Totesimme sen olevan jossakin tunnin ja puolentoista välimaastossa, mutta omia mikrotaukoja kannattaa pitää. Varsinkin kirjoitusretriiteissä pisimmät kirjoitusajat kannattaa varata aamupäivään.
Kysymyksiä tuli myös yhteisöllisen käsitteen kansainväliseen tunnettavuuteen sekä negatiivisiin ennakkoluuloihin liittyen. Rowena Murray on pioneerina kehittänyt yhteisöllistä kirjoittamista, mutta aihe on kuitenkin suhteellisen uusi ja tutkimuksia on alkanut tulla vajaa parikymmentä vuotta sitten. Vaikka yhteisöllinen kirjoittaminen on alkanut levitä, se ei vielä useinkaan ole valtavirtaa.
Monilla saattaa nykyäänkin olla negatiivisia ennakkoluuloja yhteisöllisestä kirjoittamisesta ja vuonna 2015 kirjoittamassaan kirjassa Murray itsekin puolustelee jopa hämmästyttävän paljon yhteisöllistä kirjoittamista, ikään kuin varautuen jo ennalta kritiikkiin. Emme ole kovin suoria negatiivisia ennakkoluuloja kohdanneet, ehkä ennakkokäsitykset näkyvät enemmän siinä, ketkä osallistuvat ja ketkä eivät: professoreita toivoisimme enemmän mukaan yhteisölliseen kirjoittamiseen.
Ehkä haastavin yleisökysymys koski sitä, voiko yhteisöllisen kirjoittamisen ryhmästä tulla toksinen. Camilla kertoi, että hän oli törmännyt yhteisölliseen kirjoittamiseen liittyvässä metaforatutkimuksessaan pariin negatiiviseen kielikuvaan kuten kilpailuun. Fasilitaattorin kannattaa olla tietoinen siitäkin, ettei yhteisöllisestä kirjoittamisesta tule kilpajuoksua ja keskittyä huolehtimaan hyvästä ilmapiirista, armollisuudesta ja kannustavuudesta.
Kiitos kaikille teille, jotka olitte mukana julkkareissa joko paikan päällä tai Zoomin kautta ja kiitos myös sinulle, joka tutustuit kirjaamme tämän blogitekstin kautta! Toivotamme kaikille hyviä yhteisöllisiä kirjoitushetkiä!
