Olet täynnä tarmoa, kun aloitat uuden kirjoitushankkeen. Suunnittelet runkoa, kirjoitat kappaleen sinne, toisen tänne. Valitset mielenkiintoisen esimerkin, vielä toisenkin, ja ryhdyt kirjoittamaan analyysiä. Sitten sinua pyydetään toiseenkin hankkeeseen ja suostut mielihyvin: onpa kiinnostava aihe! Luot uuden tiedoston, alat luonnostella ja pohtia sopivia yhteistyökumppaneita.
Huomaat, että olet tutkinut aihetta jo sen verran, että siitähän voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Koska sisällysluettelo syntyy vaivatta, uskot, että kirjan kirjoittaminen onnistuisi suhteellisen nopeasti. Mikään hankkeistasi ei kuitenkaan ole valmistunut.
Onhan noita – vanhoja pöytälaatikossa
Yhtäkkiä tajuat, että sinulla on aika monta kirjoitushanketta meneillään. Tai ehkä sinulla on vain yksi hanke, kuten väitöskirja, mutta olet kirjoittanut keskeneräisiä lukuja sieltä täältä. Kokonaiskuvakaan ei oikein ole hallussa. Tarkemmin ajatellut olet jo kyllästynyt hankkeisiisi. Alun into on kadonnut.
Yrität kyllä työstää yhden kirjoitushankkeen valmiiksi. Mutta teoreettiset debatit käyvät työlääksi ymmärtää. Alussa löytämäsi punainen lankakin tuntuu karanneen: sopiiko teoria edes kyseisen aineiston analyysiin? Käsissäsi on punaisen langan sijaan värikäs lankakerä, etkä enää tiedä, mihin suuntaan langat sojottavat ja kuka niistä vetää.
Kokeilet työstää toistakin hanketta valmiiksi, mutta siinä ei ollut ulkoapäin asetettua määräaikaa. Tekstin editointi tuntuu raskaalta. Poukkoilet eri kirjoitushankkeiden välillä. Juuri kun luulet saaneesi yhden hankkeen langan päästä kiinni, se katoaa ja käsissäsi on pelkkää sotkua. Yhteistyökumppanisikin ovat myöhässä, eikä heistä tunnu olevan mitään apua.
Mietit, miten kukaan saa edes yhtä kirjoitushanketta valmiiksi. Haluaisit haudata kaikki hankkeesi, mutta hävettää: olethan saanut niihin apurahaakin.
Gettomasan kavereilla on 1 000 biisiä kovalevyllä
Et ole yksin: Gettomasan (kyllä, kuka-se-on-nevöhööd -Gettomasan) kavereilla on vaikeuksia saada biisejä valmiiksi. Tästä saatiin lukea Helsingin Sanomien haastattelussa (8.1.23).
Mä tiedän helvetisti artisteja, joilla on 1 000 biisiä kovalevyllä. Niiden joukossa olisi varmasti 20 kovaa biisiä, mutta ne menee sen inspiksen perässä ja aloittaa mieluummin uuden kuin tekee vanhat valmiiksi.
Kuulostaako jotenkin tutulta?
Ammattimies
Helsingin Sanomat on otsikoinut Gettomasasta kertovan jutun nimellä Ammattimies. Toimittaja kehaisee, miten Gettomasa “saa lyriikoinen kirjoittamisen kuulostamaan lähes toimistotyöltä: hän hieroo niitä tekstinkäsittelyssä tuntitolkulla”. Ja onpa Gettomasalla toimistotyöläisen vaivatkin, sillä hän potee kipeää selkäänsä, joka on vienyt hänet jopa vuoteenomaksi.
Ammattimies on tinkimätön työjuhta:
Ei mikään ikinä valmistu ennen kuin sä vittu meet siihen tuijottamaan sitä Wordiä. Se on niinku fakta. Se, ketkä jaksaa mennä tekemään sen jutun, erottaa jyvät akanoista.
Valmiiksi saattaminen on raskasta – ja niin sen kuuluukin olla
Minkä tahansa tekstin saattaminen lähetyskuntoon on raskasta. Mitä pidemmälle editointikierrokset etenevät, sitä vähemmän haluat enää tekstiäsi nähdä. Ja mitä laajempi teksti on kyseessä, sitä vaikeampi sitä on loppuvaiheessa enää hallita. Yksityiskohdat katoavat mielestä, etkä enää muista, minkä kohdan ehdit jo poistaa tekstistä. Olet täysin sokea omalle tekstillesi, mutta koska deadline häämöttää, sinulla ei ole aikaa jättää sitä lepäämään.
Ison projektin loppuvaiheessa ihmettelet, miksi sait kuningasajatuksen ryhtyä kirjoittamaan kirjaa. Miksi artikkeli ei riittänyt? Tällä aikaa olisit kirjoittanut jo monta artikkelia! Mutta munat ovat yhdessä korissa. Pelkkä ajatuskin vertaisarvioinnista saa kylmän hien nousemaan pintaan.
Lyhyemmät artikkelit eivät nekään valmistu laulaen. Juuri kun kuvittelet tekstin sisällön olevan valmis, huomaat, että viitteet on muokattava niin ihmeelliseen muotoon, ettei viitteenhallintaohjelmakaan sellaista hallitse. Teksti on myös kopioitava pohjaan, joka sotkee kaikkien litteraattien asetukset. Lisäksi huomaat, että teksti on edelleen liian pitkä, vaikka olet käyttänyt juustohöylämenetelmää jokaiseen lukuun.
Olisi niin paljon miellyttävämpää alkaa työstää uutta kirjoitusprojektia kuin taistella vanhat portinvartioiden arvioitavaksi!
Uskallatko ottaa Gettomasasta mallia?
Kukaan ei pääse tutustumaan kovalevyllä makoileviin biisiaihioihin tai tieteellisiin käsikirjoituksiin. Ennen kuin sanot uudelle kirjoitushankkeelle kyllä, katso kovalevysi uumeniin. Valitse lähimpänä valmistumista oleva kirjoitusprojektisi, nosta se prioriteetiksesi ja suunnittele sille aikataulu.
Mitä kauemmin keskeneräinen hanke on maannut kovalevylläsi, sitä kovempi työ se on saattaa valmiiksi, joten et voi hukata enää aikaa. Osa tutkijoista on jo työskennellyt Gettomasan tinkimättömyydellä ja suoltanut tiedeyhteisöön uutta tiedettä, joka sinun on huomioitava viisi vuotta sitten aloittamassa tekstissäsi.
Mistä Gettomasa on saanut valmiiksi saattamisen mallin? Itsekurin hänelle opetti kuulemma äiti. Taiteen tekemistä hän vertaa urheiluun, sillä molemmat edellyttävät pitkäjänteisyyttä. Mutta kun edistymisen huomaa, se rohkaisee jatkamaan.
Edistyäkseen on uskallettava yrittää. Sinun on uskallettava kirjoittaa läpi sekin vaihe, kun tunnut kadottaneesi kirjoittamisen momentumin ikiajoiksi. Et voi paeta vanhojen projektien nostamia ikäviä tunteita uusiin hankkeisiin.
Älä kuitenkaan jää yksin. Pyydä apua kollegalta tai ohjaajalta. Liity kirjoitusryhmään tai ilmoittaudu kirjoitusretriittiin. Hanki tavoitetsemppari tai raportoi päivittäisestä edistymisestäsi akateemisen kirjoittamisen vertaistukiryhmässämme Kirjoitan vaikka ei ole aikaa.
Miksi enää odottaisit? Kaiva siis vanha tekstisi esiin ja ala tuijottaa sitä Wordia – kuten Gettomasa!
