Aika on mennyt ilmeisen nopeasti, koska olen vasta näin helmikuun loppupuolella kirjoittamassa uudesta työstäni ranska apulaisprofessorina (associate professor) Helsingin yliopistossa. Aloitin tehtävässä tammikuussa noin yhdeksän kuukauden rekrytointiprosessin jälkeen. Ensimmäinen hakuvaihe käsitti yliopistoportfolion laatimisen, toinen vaihe ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioinnin (erityisesti tutkimusansiot) ja kolmas vaihe haastattelun ja opetusnäytteen, tosin oma edellinen opetusnäyte oli voimassa, joten vapauduin siitä. Saamani tehtävä on tenure track eli kyseessä on vakinaistamispolku, jolla on mahdollisuus edetä vakituiseen professorin tehtävään.
Mitä apulaisprofessori tekee?
Apulaisprofessorin tehtävä on tutkimuspainotteinen, joten opetusta on vähemmän kuin esimerkiksi yliopistonlehtoreilla. Opetus ja ohjaaminen (maisterintutkielmat, väitöskirjat) ovat toki tärkeä osa tehtävää. Itse opetan tänä keväänä maisteriseminaaria sekä kielellisen ja kieliopillisen analyysin kurssia maisteriopinnoissa. Lisäksi yliopiston niin sanottu kolmas tehtävä, eli yhteiskunnallinen vuorovaikuttaminen (YVV), on myös osa työtä. Yliopistossa pyritään siihen, ettei apulaisprofessorilla olisi aluksi laajaa hallinnollista vastuuta, vaan sitä lisätään pikku vähitellen.
Miten apulaisprofessoreita tuetaan?
Apulaisprofessorin tehtävä on haastava, koska tarkoituksena on pätevöityä seuraavan tason tehtävään. Helsingin yliopisto tarjoaa onneksi tukea. Jokaiselle apulaisprofessorille tarjotaan mahdollisuutta saada itselleen mentori. Minulla kävi hyvä onni, sillä henkilö, jota pyysin, suostui tehtävään. Tapaamme noin kerran kuussa kahvin tai lounaan merkeissä. Tukena on yliopiston tuottama mentoroinnin käsikirja. On erittäin arvokasta saada tukea henkilöltä, joka on itse käynyt läpi vakinaistamispolun ja työskentelee tällä hetkellä vakituisena professorina.
Mikä muuttui ja mikä ei?
Ei ole liioiteltua sanoa, että nimitys muutti koko akateemisen urani. Vaikka kyseessä ei ole vielä vakituinen tehtävä, se tähtää vakituisen työn saamiseen pätevöitymisen tuloksena. En ole myöskään koskaan saanut näin pitkää eli viisivuotista työsopimusta yliopistolta. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
Yhtäältä kaikki muuttui, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Yliopistonlehtorina olen oppinut paitsi jonglööraamaan eri työtehtävien välillä myös priorisoimaan kirjoittamista esimerkiksi yhteisöllisen kirjoittamisen avulla. Näistä taidoista on hyötyä apulaisprofessorin tehtävässä. Vaikka tehtävä on tutkimuspainotteinen, kalenterissa muutakin: opetusta, ohjaustapaamisia kokouksia, kehittämispäiviä, podcast-tallennuksia, esitelmiä, mediahaastatteluita ja hallinnollisia tehtäviä.
Kohti uutta hanketta
Monessakin mielessä uudet tuulet puhaltavat. Vaikka vanhoja hankkeita vielä viimeistelenkin, olen entistä enemmän menossa kohti uutta hanketta, jossa tarkastellaan tasa-arvoista ranskan kieltä. Hankkeeseen on saatu ensimmäisen rahoitus, kun Krista Leipivaara sai Suomen Kulttuurirahastolta nelivuotisen rahoituksen väitöskirjalleen. Hän aloittaa työskentelyn 1. maaliskuuta, mikä on suuri ilonaihe. Tästä on kaikin tavoin hyvä jatkaa eteenpäin!
