Korona-aikaan työmaisemani näyttää kutakuinkin tältä: tietokone, teekuppi ja Uuden-Seelannin kiivilinnut teepussin alusella muistuttamassa menneistä ajoista.
Aikaa on kirjoittamiselle, mutta kuinka käy kansainvälisyyden?
Aiempien kesien matkat
Viimeisten vuosien kesät ovat olleet konferenssimatkojen aikaa. 2019 matkustin Hongkongiin ja Cambridgeen (UK) (sekä tein keväällä omarahoitteisen kurssimatkan Yorkiin, UK). 2018 kävin kauempana kuin koskaan, Aucklandissa (Uusi-Seelanti), sekä Nikosiassa (Kypros). 2017 matkasin Belfastiin (Pohjois-Irlanti) ja 2016 Murcíaan (Espanja).
Tiedän olleeni poikkeuksellisen onnekas: tiedekunnan hyvä matkarahatilanne osui juuri samaan aikaan kuin kolmivuotinen rahoitukseni. Jo tämän vuoden alusta matkarahoitusta on kiristetty ja vain yksi matka vuodessa korvataan – tosin tällä hetkellä nekin rahat säästynevät maailman tilanteen vuoksi.
Maailmaa ei ole myllertänyt pelkästään uusi koronavirus. Kun olimme Hongkongissa kesäkuussa 2019, samaan aikaan alkoivat mielenosoitukset. Mielenosoittajat vastustivat lakiesitystä, jonka mukaan rikoksesta epäiltyjä voitaisiin luovuttaa Manner-Kiinaan. Tilanne kiristyi. Muutaman kuukauden päästä opiskelijat linnottautuivat Polytechnic University of Hong Kongiin, jossa konferenssimme pidettiin. Paikka oli kuin sotatanner, josta jäi jälkeen vain lohduton näkymä.
Jo viime syksynä Hongkongin tapahtumien jälkeen tuntui siltä, ettei matkustaminen ollut enää itsestäänselvyys: mitä tahansa levottomuuksia saattoi puhjeta nopeastikin. Myös lisääntynyt tietoisuus ilmastonmuutoksesta aiheutti sen, että matkustamisen tarpeellisuutta kyseenalaistettiin entistä enemmän. Vuoden 2018 Aucklandin matkan jälkeen ajattelin, että ei varmaankaan tule enää toista kertaa mahdollisuutta tällaiseen kaukomatkaan.
Mitä matkasuunnitelmia oli kesäksi?
Jo ennen koronaa tiesin, että kesäiset konferenssimatkani olisivat toistaiseksi takanapäin. Koska rahoitukseni oli loppunut, yliopisto ei maksaisi enää konferenssimatkojani.
Vaikka olin varautunut matkattomaan kesään, eteen tuli kuitenkin yksi sopiva matkarahahaku. Lähetin kollegan kanssa abstraktin konferenssiin Puolaan ja haimme rahoitusta. Tapahtui kuitenkin asia, jota en ole koskaan aikaisemmin kohdannut: helmikuun alkupuolella konferenssin järjestäjä ilmoitti, että tapahtuma perutaan vähäisen osanoton vuoksi.
Puolan konferenssin peruutus tuskin liittyi mitenkään koronavirukseen, joka ei vielä siinä vaiheessa juurikaan vaivannut Eurooppaa. En ole varma, oliko todellinen syy osallistujien vähyyskään, sillä kyseessä oli vuosittain järjestettävien konferenssien sarja. Kenties taustalla oli rahoitusvaikeuksia tai aivan muita syitä. Jälkeenpäin ajatellen poikkeukselliselta tuntuva peruutus oli kuitenkin vain lähtölaukaus kaikille tuleville peruutuksille, jotka tehtäisiin vuonna 2020. Tapahtuminen perumisesta tuli uusi normaali.
Syksyn suunnitelmat
Rahoituksen puutteesta johtuen en ollut suunnitellut matkoja syksyksikään. Kun ulkomaalainen kollegani pyysi minua tammikuussa järjestämään hänen kanssaan paneelia Helsingissä syksyllä pidettävään konferenssiin, lähdin ilomielin mukaan.
Paneelimme abstraktit on hyväksytty, mutta on epäselvää, voidaanko konferenssi järjestää. Mikä tulee olemaan koronatilanne syksyllä? Voivatko eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset silloinkaan kokoontua? Kukaan ei varmastikaan halua ottaa riskiä, että konferenssista tulisi uusi viruslinko. Helsingin konferenssin järjestäjät ilmoittivat, että konferenssia ei tulla perumaan vaan se järjestetään etänä, jos lähikokoontuminen ei ole mahdollista.
Tässä tilanteessa tuntuu jopa hyvältä, etten saanut erästä rahoitusta, joka olisi mahdollistanut vuoden ulkomailla. Sellaisen järjestäminen olisi juuri nyt liian epävarmaa ja monimutkaista.
Kansainvälisyyttä kotoa käsin
Kansainvälistä yhteistyötä voi tehdä myös kotimaasta käsin. Yleensä se edellyttää kuitenkin, että ihmisiin on jo jossakin vaiheessa tutustunut kasvokkain.
Sähköposti toimii – tai sitten ei. Tällä hetkellä yhden kansainvälisen organisaation serveri toimii liiankin aggressiivisesti ja blokkaa lähettämäni viestit. Kesti hetken, ennen kuin tämä selvisi. WhatsApp toimii, mutta sillä ei kovin pitkiä viestejä kirjoitella. Niinpä olenkin luonut pikaviestipalvelu Slackillä sivuston, mutta vielä odottelen, että toinen yhteistyökumppani kirjautuisi sinne. Jos palvelu ei ole tuttu, sen käyttöön voi liittyä kynnystä tai ajanpuutteen vuoksi liittyminen voi tuntua työläältä.
Kasvokkaiset palaverit onnistuvat yleensä jollakin tavalla. Jos puhekumppanilla on ollut ongelmia Skypen kanssa, olemme vaihtaneet WhatsApp-puheluun. Zoomin olen tavallisesti saanut toimimaan, vaikka joskus linkkien kanssa on ollut ongelmia.
Tällä hetkellä kansainvälinen toiminta onnistuu vanhojen tai juuri ennen koronaa solmittujen kontaktien voimin. Jossain vaiheessa on kuitenkin tutustuttava myös uusiin ihmisiin. Verkostojen laajentaminen siten, että lähettelee sähköposteja tuntemattomille on erittäin haasteellista, vaikka minulla on siitäkin kokemusta – jo ennen koronaa.
Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja ihmisten tutustumiseen kasvokkain. Rupattelet ihmisten kanssa konferenssien kahvitauoilla ja illallisilla. Jäät matkalla jumiin samaan kulkuvälineeseen: odotellessa junayhteyttä korvaavaa bussia on aikaa tutustua. Tai huomaat olevasi samassa hotellissa paneelisi tutkijan kanssa ja käy ilmi, että hänen toinenkin erikoisalasi on sama kuin sinun – niinpä tuletkin pyydetyksi mukaan kansainväliseen kirjahankkeeseen. Kaikista näistä on omakohtaista kokemusta.
