How to be a happy academic? Alexander Clark & Bailey Sousa. Sage Publications, 2018. 223 sivua.
Tartuin tähän kirjaan, koska se oli melko uusi ja otsikkokin houkutteli: kuinka olla onnellinen akateemisella uralla?
Akateemisella uralla on paljon haasteita, mutta koko elämäänsä ei sille kannata uhrata. Itse asiassa tämä on teema, joka toistuu monissa lukemissani oppaissa: miten löytää balanssi yliopistotyön ja muun elämän välillä? Lähtökohta on siis varsin terve.
Kenelle kirja on tarkoitettu?
Clarkin ja Sousan teos on suunnattu eri uravaiheissa oleville akateemisille työntekijöille. Kirjoittavat haluavat antaa yleisiä malleja ja ohjeita, joita voi soveltaa omaan uraansa sen vaiheesta tai alasta riippumatta.
Tällaisista teoksista kiinnostuneet ovat yleensä halukkaita kehittämään omia taitojaan toimintatapojaan. Suosittelisin teosta niille, jotka haluavat pohtia omia tavoitteitaan ja sitä, tekevätkö he oikeita asioita urallaan. Kirjasta saa vinkkejä siihen, miten kirkastaa ydinasioita itselleen ja toteuttaa niitä käytännössä.
Kirjan rakenne
Johdannossa Clark ja Sousa perustelevat kirjaansa ja onnellisen akateemisen työntekijän käsitettä. Lisäksi he määrittelevät akateemisen työn äärimmäisenä tietotyönä (‘Extreme Knowledge Work’).
Ensimmäisessä osassa Clark ja Sousa esittelevät menestyksen pyramidin (‘Success Pyramid’). Kirjoittajat käsittelevät arvoja, menestyksen indikaattoreita ja tehtäviä, oikeiden asioiden tekemistä.
Toisessa osassa Clark ja Sousa keskittyvät ydinalueiden kehittämiseen. He käsittelevät luovuutta, ihmisten kanssa tehtävää työtä, oppimista, vaikuttamista, kirjoittamista ja parempien tapojen kehittämistä jokapäiväisiin tehtäviin.
Kolmannessa osassa kirjoittajat antavat esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat uran eri vaiheissa: väitöskirjantekijä, uran keskivaiheessa oleva ja uran loppuvaiheessa oleva henkilö. He näyttävät, miten kirjassa kerrottua voi soveltaa käytäntöön. Lisäksi he pohtivat akateemisen työn tulevaisuutta ja sitä, mitä he itse ovat oppineet teosta kirjoittaessaan.
Ensimmäinen osio: menestyksen pyramidi
Menestyksen pyramidin huipulla ovat menestyksen indikaattorit (‘success indicators’). Määritele omien arvojesi mukaisesti, mitä menestys tarkoittaa sinulle konkreettisesti uravaiheessasi. Arvoja voivat olla esimerkiksi luovuus, tasa-arvo tai yhteiskunnan palveleminen. Menestyksen indikaattoreita voivat olla esimerkiksi tohtorintutkinnon suorittaminen tai kansainvälisesti tunnetuksi tutkijaksi tuleminen omalla erityisalalla.
Luo seuraavaksi prioriteetit (‘priorities), joita tarvitset menestyksesi saavuttamiseksi. Priorisoinnin avulla keskityt tärkeisiin ja oikeisiin asioihin. Käytännössä teet vähemmän asioita, jolloin joudut sanomaan osalle tehtävistä ei. Se vaatii rohkeutta. Liian usein nuoret saavat senioreilta neuvoja, jotka eivät vie heidän omia prioriteettejaan eteenpäin. Aseta siis aina omat prioriteettisi.
Määrittele tämän jälkeen prioriteettejasi tukevat tavoitteet (‘goals’) SMART-mallin mukaisesti. Tavoitteidesi on oltava tarkkoja (specific), mitattavia, (measurable), saavutettavia (achievable), relevantteja eli prioriteetteihin liittyviä (relevant) ja aikaan sidottuja (time-bound). Tavoitteinasi voi olla esimerkiksi kirjoittaa artikkelia 500 sanaa päivässä tai lopettaa sähköposteihin vastaaminen joka päivä klo 17.
Lopuksi sinun on suunniteltava tehtävät (‘tasks’). Niiden on aina palveltava tavoitteita, ja sinun on tehtävä ne oikeaan aikaan. Työpäivässä on noin 1440 minuuttia, joten sinun on priorisoitava oikeita tavoitteita ja tehtäviä. Koska kyse on äärimmäisestä tietotyöstä, sinulla ei ole ikinä aikaa tehdä kaikkea.
Kaikki tehtävät eivät myöskään ole tärkeitä – osa on jopa sellaisia, ettei niitä pitäisi tehdä kenenkään! Silti monet tekevät tällaisiakin tehtäviä, vaikkei niihin kulutettua aikaa ja energiaa saa takaisin. Aikatauluta kalenteriin tärkeät tehtävät, jotta saat ne myös tehtyä.
Toinen osio: ydinalueet
Clark ja Sousa pohtivat ensiksi luovuutta, joka on tärkeä osa äärimmästä tietotyötä. Sinun täytyy järjestää aikaa luovuuden ruokkimiselle, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Sinun on löydettävä tavat, joilla voit ruokkia omaa luovuuttasi (esim. liikunta, lukeminen, musiikki, leikkisyys, kysymysten esittäminen, yhteistyö). Uhkina luovuudelle voivat olla esimerkiksi työpaikan kulttuuri, epäonnistumisen pelko ja liiallinen yrittäminen.
Ihmisten kanssa työskentely ei ole aina helppoa, mutta yhteistyö ja verkostot ovat tärkeitä. Kirjoittajat painottavat avointa ja kannustavaa suhdetta muihin sekä toisten kuuntelemista. Merkkejä huonosti toimivista yhteisöistä ovat esimerkiksi seuraavat: päätöksen tekemistä vältellään tai etsitään aina konsensusta, työntekijän arvo liitetään statukseen, käyttäydytään passiivis-agressiivisesti toisia kohtaan ja kehutaan työntekijöitä valikoidusti. On muistettava, että voimme muuttaa vain omaa käyttäytymistämme.
Oppiminen on erittäin tärkeää akateemisella uralla. Clark ja Sousa puhuvat kasvun asenteesta (‘growth mindset’) vastakohtana muuttumattomuuden asenteelle (‘fixed mindset’). Ihminen, joka haluaa kehittyä, pitää tärkeimpänä tavoitteenaan oppimista kaikissa tilanteissa. Hän ymmärtää, että taitoja ja älykkyyttä voi kehittää, eivätkä ne ole muuttumattomia ominaisuuksia.
Kasvun asenteella varustettu akateeminen työntekijä suhtautuu eri tavalla hylkäyksiin (rahoitushakemukset, artikkelit jne.) tai negatiiviseen palautteeseen (esim. opiskelijat) kuin muuttumattomuuden asenteen omaksunut. Kasvun asenteen omakseena et vastoinkäymisen sattuessa ala epäillä omia kykyjäsi tai koe vaikeaksi hyväksyä kielteistä palautetta, vaan näet mahdollisuuden ottaa opiksi ja kehittyä. Kasvun asenteen omaksuminen auttaa meitä ymmärtämään, että epäonnistumiset ovat välttämätön osa akateemista uraa.
Clark ja Sousa opastavat myös, miten voimme olla vaikutusvaltaisia akateemisella urallamme ja saada muut kuuntelemaan meitä. He opastavat retorisiin strategioihin mutta myös omana itsenämme toimimiseen.
Kirjoittaminen on keskeinen osa akateemista uraa, mutta se aiheuttaa myös monenlaisia paineita. Clark ja Sousa huomauttavat, että akateemisella uralla kirjoitetaan hyvin erilaisia genrejä (sähköpostit, to do -listat, vertaisarvioita, opetusmateriaaleja, tieteellisiä julkaisuja, tviittejä, blogikirjoituksia jne.). Meidän tulee olla tietoisia tekstiemme yleisöstä ja retorisista keinoista, joita käytämme kussakin genressä.
Jotta voisimme kirjoittaa, meidän on myös luettava toisten tekstejä ja tunnettava itsemme: Mihin aikaan ja missä kirjoitat parhaiten? Miten kirjoittamisesi onnistuu: tarvitsetko esimerkiksi ajallisia vai sanamääriin liilttyviä deadlineja? Clark ja Sousa kertoivat kirjoittaneensa teoksensa kolmen tai neljän tunnin pätkissä, jolloin vireys ja laatu pysyivät hyvinä. Tärkeintä on, että laitat kirjoitusajan kalenteriisi. Saat tuskin kirjoitettua mitään työpäiväsi 1440 minuutin aikana, jos odotat, että olet ensin suorittanut kaikki muut työtehtäväsi.
Clark ja Sousa käsittelevät entistä parempien tapojen kehittämistä arjen työtehtäviin. Tärkeintä on, ettei lähtökohtanasi ole aika vaan prioriteettisi. Liittyykö käsillä oleva työtehtäväsi tavoitteisiisi ja menestyksen indikaattoreihisi? Pientenkin työtehtävien on liittyttävä sekä pienempiin että suurempiin tavoitteisiin. Clarkin ja Sousan lause on paljastava: näytä minulle kalenterisi, niin minä kerron, mitkä prioriteettisi ovat.
Laita kalenteriisi ensin prioriteettinä olevat tehtäväsi ja vasta sen jälkeen muut tehtävät. Merkitsi kalenteriisi myös esimerkiksi perhettä koskevat asiat, jos perhe on prioriteettisi. Jos sinä itse et kontrolloi ajankäyttöäsi, joku muu tekee sen puolestasi. Joudut toisiaan kieltäytymään uusista tehtävistä, minkä seuraukseni esihenkilösi, kollegasi, lehtien toimittajat ja muut tulevat pettymään.
Clark ja Sousa antavat käytännön neuvoja kokouksiin, sähköpostien hallintaan ja to-do listoihin. Pyri itse vaikuttamaan siihen, etteivät kokoukset ole aikasyöppöjä. Apuna voi käyttää Clarkin ja Sousan P-listaa (purpose and payoffs, participants, pre-work, plan, process, parking lot, post-meeting assessment, post-work).
Hallitse sähköpostiviestintääsi: se ei ole menestyksen indikaattori, prioriteetti eikä tavoite. Clarikin ja Sousan neuvoihin kuuluvat muun muassa seuraavat: varaa kalenteristasi aika sähköposteille, älä vastaa kaikkeen tai kaikille, älä lähetä turhia viestejä ja koske yhteen sähköpostiviestiin vain kerran. Toisin sanoen jos kosket viestiin, sinun on ehdittävä joko vastata siihen, tuhota tai arkistoida se.
To do -listojen hallitsemiseen voit käyttää esimerkiksi Eisenhower-matriisia, jonka avulla erotellaan prioriteetteihin kuuluvat tehtävät. Luokittele tehtävät neljään kategoriaan: 1) tärkeät ja kiireelliset, 2) tärkeät mutta ei-kiireelliset, 3) ei-tärkeät mutta kiireelliset ja 4) ei-tärkeät eivätkä kiireelliset. Vältä kokonaan viimeksi mainittuja tehtäviä.
Kolmas osio
Kolmas osio tuo kiinnostavalla tavalla käytännönläheisyyttä kirjaan. Kolmen henkilön haasteisiin pyritään saamaan apua kirjan oppien avulla. Jokainen lukija varmaankin löytää samaistumispintaa jostakusta eri uravaiheessa olevasta henkilöstä.
Clark ja Sousa neuvovat, miten lukija voi hyödyntää kirjaa: aloita nyt ja aloita jostakin. On turhaa yrittää soveltaa heti kaikkea käytäntöön. Ehkä haluat aloittaa suurista linjoista pohtimalla tavoitteitasi kolme vuoden päähän – tai jostakin pienestä kuten että arkistoit koko sähköpostisi aloittaaksesi alusta.
Edes mestareiden ei ole aina helppoa olla onnellinen akateeminen. Clark ja Sousa myöntävät itsekin taistelevansa päivittäin omien oppiensa noudattamiseksi. Hekin kokevat monia negatiivisia tunteita kuten haavoittuneisuutta, stressiä ja ahdistusta. Kirjoittajat painottavat arvoja, jotka ovat tärkeitä – varsinkin kun ajat ovat kovia. Ja akateeminen työ on kovaa. Me kaikki akateemiset työntekijät kamppailemme samanlaisten haasteiden parissa. Ei auta kuin välillä epäonnistua, nousta ja yrittää uudelleen.
Kirjan anti?
Akateeminen työ sisältää edelleen hyvin paljon autonomiaa. Vaatimuksista huolimatta työntekijöillä on edelleen erittäin paljon vapautta oman työnsä organisointiin. Sitä kannattaakin miettiä: Mihin käytän aikani? Mitä laajempia tavoitteita palvelevat ne tehtävät, joihin käytän aikani? Onko jotain, mitä en tee, vaikka haluaisin? Tiedänkö edes omat prioriteettini?
Vastauksia kysymyksiin ei kukaan voi antaa toisen puolesta. Mutta tämän kirjan lukeminen antaa valmiuksia oman uran parempaan suunnitteluun aina pitkän tähtäimen tavoitteista yksittäisen työpäivän organisointiin. Kirjoittajat tosin arvelevat, etteivät teosta lue ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat.
Vaikka kirjan jotkut termit vaikuttavat amerikkalaisilta ja suomalaislukija voi kokea ne suorastaan liitteluna (menestyksen pyramidi, menestyksen indikaattorit), niiden ei kannata antaa hämätä. Kirjan sanoma on nimittäin humaani eikä mitään menestysmössöä. Älä tee enemmän vaan tee järkevämmin. Saat oikeat asiat tehdyksi, ja aikaasi riittää myös muuhun elämään.
