Millä eväillä helsinkiläisten kielitaito nousuun?

Twitteristä on lähtenyt liikkeelle monta hyvää asiaa. Yksi niistä on 4.3. järjestetty aamukahvitilaisuus Millä eväillä helsinkiläisten kielitaito nousuun? Tallenne on katsottavissa edelleen.

Kaikki alkoi siitä, että pari viikkoa sitten Eric Carver nosti esiin tviitin, jossa verrattiin kielten ylioppilaskokeisiin ilmoittautuneiden määriä vuonna 2012 ja 2020. Laskua oli roimasti kaikissa muissa kielissä paitsi englannissa. Eric tägäsi tviittiin muun muassa kielitieteilijöitä ja kysyi, mitä on tapahtunut ja mistä tilanne johtuu.

Twitterissä syntyi vilkas keskustelu, johon osallistui myös Laura Rissanen. Eric (Vihreät) ja Laura (Kokoomus) ovat kunnallisvaaliehdokkaina, ja heille heräsi nopeasti ajatus, että aiheesta voisi järjestää keskustelutilaisuuden. Minut pyydettiin asiantuntijaksi ja lähdin tietysti ilomielin mukaan!

Kielten opiskelu on romahtanut

Pidin kieliaamussa alustuksen. Esittelin ensin kielten opiskelun nykytilaa lukujen valossa ja syitä romahtaneisiin lukuihin. Sen jälkeen pohdin, miksi kieliä kannattaisi opiskella ja mitä Helsinki voisi tehdä, jotta kielten opiskelu saataisiin nousuun.

Tilanne on se, että muiden vieraiden kielten, paitsi englannin, opiskelu on romahtanut. Vallalla on jo pitkään ollut ajatus siitä, että “englanti riittää” – mutta riittääkö se?

Suomen Kuvalehdessä julkaistiin melkein kymmenen vuotta sitten ansiokas juttu otsikolla Kielitaitoinen kansa? “Se ei ole kohta enää totta” (2012) ja päivitetty juttu En ymmärrä (2020) Pari lukua oli erityisen pysäyttäviä: lyhyen toisen vieraan kielen kirjoittajia oli ylioppilaskokeessa vuonna 2005 yli 18 000, kun taas 2019 heitä oli 3900!

Jos vertaamme lyhyen ranskan ja saksan kirjoittajien määriä viimeisten viidentoista vuoden ajalta, lasku on ollut melkoinen. Vuonna 2006 lyhyen ranskan kirjoitti 2327 lukiolaista, mutta vuonna 2020 (kevät ja syksy) vain 806 lukiolaista. Vuonna 2006 lyhyen saksan kirjoitti 4006 lukiolaista, mutta vuonna 2020 (kevät ja syksy) vain 1611 lukiolaista.

Lyhyiden kielten kirjoittajien määrät ylioppilaskirjoituksissa ovat pääsääntöisesti laskeneet koko viime vuosikymmenen.

https://www.ylioppilastutkinto.fi/tietopalvelut/tilastot/tilastotaulukot

Miksi kieliä ei enää opiskella monipuolisesti?

Kielten painoarvoa on vähennetty lukiossa jo pitkään. Vuonna 1985 laajaa matematiikkaa lukevat vapautettiin lyhyestä kielestä. Vähän myöhemmin, vuonna 1993, lyhyen kielen pakollisuus poistui kaikilta lukiolaisilta.

Lisäksi realikoe uudistettiin vuonna 2006. Vanhassa reaalikokeessa kaikki reaaliaineet testattiin yhdessä kokeessa. Uudistuksen jälkeen ainereaaleja on voinut kirjoittaa enintään kuusi. Lukiolaisilla on siis ollut jo 15 vuotta suurempi valikoima aineita, joiden kokeeseen voi osallistua ylioppilaskirjoituksissa.

Vuodesta 2018 lähtien todistusvalinnan merkitys on korostunut korkeakouluvalinnoissa ja matematiikasta ja ainereaalin fysiikasta saa eniten pisteitä.

Samaan aikaan kielten opetukseen on panostettu enemmän peruskouluissa. Onko kaikki kuitenkin hyvin? Vuonna 1994 alkoi vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu alakouluissa. Tulokset olivat hyviä: vuonna 1997 yli 40 prosenttia alakoululaisista opiskeli kahta vierasta kieltä. Taustalla oli se, että kunnilla oli vuoteen 1998 asti velvoite tarjota viittä pitkää kieltä (englanti, saksa, ranska, venäjä ja toinen kotimainen). Kun velvoite poistettiin, moni kunta tarjosi tilalla pelkkää englantia.

Vuonna 2020 tuli varhennettu kielenopetus eli kielen opetus alkaa nykyisen jo ensimmäiseltä luokalta. Riitta Pyykkö (2017) suositteli kielivarantoa koskevassa selvityksessään, että kielenopiskelu alkaisi muulla kielellä kuin englannilla. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut, sillä monet kunnat tarjoavat pelkkää englantia.

Miksi kieliä kannattaa opiskella?

Elämme aikaa, jolloin kuulee sanottavan, että englanti riittää tai että luonnontieteet yksin ovat tie menestykseen. Kuitenkin jopa teknologiayhtiöt kuten Apple ja Microsoft ovat painottaneet, ettei teknologiaosaaminen pelkästään riitä.

It is in Apple’s DNA that technology alone is not enough — it’s technology married with liberal arts, married with the humanities, that yields us the results that make our heart sing. (Steve Jobs)

As computers behave more like humans, the social sciences and humanities will become even more important. Languages, art, history, economics, ethics, philosophy, psychology and human development courses can teach critical, philosophical and ethics-based skills that will be instrumental […]
(Brad Smith & Harry, Microsoft)

Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto on ottanut kantaa siihen, että työelämässä tarvitaan monipuolista kielitaitoa:

EK:n näkemyksen mukaan monipuolisesta kielitaidosta tulisi rakentaa Suomelle vetovoimatekijä ja kilpailuetu, kun haluamme houkutella kansainvälistä osaamista ja investointeja.

Huolena on, että koulutuksen kielivalikoima on samaan aikaan kaventunut. Kuitenkaan digitalisaatio tai esimerkiksi konekäännösten eteneminen eivät ole tuomassa ainakaan heti ratkaisua työelämän kielitaitotarpeeseen – päinvastoin tekoälyn yleistymisen myötä vieraat kielet uivat entistä tiiviimmin työelämän arkeen. (Elinkeinoelämän keskusliitto)

Miten kunnat voivat edistää kielten opiskelua?

Varhennettu kielenopetus on tärkeä asia, mutta kuntien on panostettava laajan kielivalikoiman tarjoamiseen ja ryhmäkoon on oltava riittävän pieni, jotta ryhmiä ei jää syntymättä. Opettajien täydennyskoulutukseen on satsattava ja yhteistyötä on tehtävä päiväkotien kanssa.

Tampere on ollut yksi edelläkävijä. Ekaluokkalaiset voivat valita seitsemästä kielestä (englanti, ruotsi, saksa, ranska, espanja, venäjä ja kiina). Päiväkodeissa järjestetään kielisuhkuja, leikkihetkiä ja ”kikatuksia” eli tunnin ajan viikossa tutustutaan kieleen, yhteensä kahdeksan viikkoa per kieli, minkä jälkeen kieli vaihtuu. Tuloksia on tullut: joka kolmas ekaluokkalainen on valinnut ensimmäiseksi kieleksi jonkin muun kuin englannin.

Panostus varhaiseen kielenopetukseen ei kuitenkaan riitä. Kunnan on huolehdittava siitä, että A-kielten opetus jatkuu yläkoulussa ja toisella asteella. Tällä hetkellä ongelmana ovat myös yläkoulussa alkavat B2-kielet, jotka ovat hiipumassa.  

Kielten markkinointi on tärkeää: kielet ja kieltenopettajat on saatava esille. On ongelmallista, lasten kielivalinnoista päättävien huoltajien omat kokemukset kielenopetuksesta ovat menneisyydestä. Kielenopetuksen pedagogiikka on muuttunut ja varsinkin pienten opetus on toiminnallista (laulut, leikit jne.). Tätä viestiä tulisi saada huoltajille.

Kielten oppiminen on pitkäjänteistä, minkä tietää jokainen, joka on aloittanut uuden kielen opiskelun aikuisena: aikaa voi olla velvollisuuksien keskellä vaikeaa löytää. Lapsena kielitaito karttuu kuin huomaamatta. Jos ala-asteikäinen pääsee kahtena päivänä viikossa 45 minuuttia myöhemmin koulusta, koulupäivän pidentyminen ei kovin paljon muuta hänen arkeaan; luppoaika saattaisi kulua puhelimella. Mutta jos lapsi on opiskellut uutta kieltä tuon ajan, sillä on iso merkitys koko elämään.

On tärkeää puhua myös siitä, että suomalaisten peruskoululaisten hyvä englannin taito ei johdu pelkästään kouluopetuksesta vaan informaalista oppimisesta, joka tapahtuu englanninkielista mediaa kuluttamalla. Lisäksi pienillä lapsilla on herkkyyskausi kielenoppimisen suhteen, joten ensimmäkseksi vieraaksi kieleksi kannattaa sellainen, jonka äännekartta eroaa äidinkielestä ja jota lapsi ei välttämättä kuule arjessaan.

Alustukseni lopuksi annoin poliitikoille haasteen: Haluaako kansainvälinen ja monikulttuurinen Helsinki taata monipuolisen kielitaidon jokaiselle peruskoulun päättävälle lapselle? Kielitaito avaa oven uusiin maailmoihin. Me tarvitsemme ymmärrystä kielten ja kulttuurien välillä, ja pohja luodaan jo lapsena. Annetaan lapsillemme monipuolinen kielitaito!

Keskustelun anti

Alustukseni jälkeen keskustelu jatkui Ericin ja Lauran kanssa. Oli mukava kuulla muun muassa siitä, että Lauran lapsi opiskelee ranskaa. Laura pohti myös sitä, tarvitseeko vanhemman itse osata sitä kieltä, jonka lapsi aloittaa. Ei missään tapauksessa! Koulu huolehtii opetuksesta. Toisaalta sanalistoja voi kysellä koululaiselta, vaikkei itse kieltä osaakaan. Tai kenties voisi hyödyntää mahdollisuuden opiskella itsekin samalla uutta kieltä?

Yleisö pystyi osallistumaan kysymyksiä ja kommentteja esittämällä. Niitä tulikin ilahduttavasti. Esiin nousi, että kielivalinnoista viestimisessä olisi toivomisen varaa.

Jos koulun valintalomakkeessa suorastaan pelotellaan, että kielen opiskelu on raskasta, sillä ei saavuteta mitään. Toinen esiin noussut asia oli se, että kielivalinnoissa painotetaan sitoutumista. Vaikka kieltenopiskelu on pitkäjänteistä, olisi parempi, että sitä voisi alakoulussa kokeilla pienellä kynnyksellä kuin että kieli jää kokonaan valitsematta.

Kielitieteilijänä toivoisin, että kielten opiskeluun voitaisiin suhtautua luonnollisesti: pieni lapsi oppii yhden tai useamman äidinkielen olemalla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Samaa tapaa sovelletaan lasten kielen opetukseen, joka on kaikkea muuta kuin pelkkien kielioppisääntöjen pänttäämistä. Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että puhe on kielen ensisijainen muoto.

Yleisökommenteista kävi myös ilmi, että helsinkiläiskoululaiset ovat eriarvoisia, eikä kaikissa koulussa saada muiden kuin englannin ryhmiä koottua. Olisikin tärkeää, että kaikki koululaiset saisivat samat mahdollisuudet kielten opiskeluun.

Myös aikuisopetuksesta kysyttiin: mikä tilanne on siellä ja loppuvatko ranskan opettajat? Vaikka esimerkiksi yliopistojen kielikeskuksissa opetetaan monipuolisesti kieliä ja työväenopistot keräävät kielten opiskelijoita, on huoli kieltenopettajien tulevaisuudesta. Muihin kieliin kuin englantiin pyrkii yhä vähemmän opiskelijoita ja sisäänottokiintiöt ovat pienentyneet. Kielitaitoiset ikäluokat ovat vielä työelämässä, joten kielivarannon kaventumiseen saatetaan herätä liian myöhään.

Helsinki on entistä monikielisempi ja monikulttuurisempi jo maahanmuuttajien myötä. Ilman muuta heidän kielitaitonsa on hyödynnettävä. Tämä ei kuitenkaan ratkaise koko kielivarantoa koskevaa asiaa, vaan myös kotimaisten kielten puhujia on kannustettava kielten opiskeluun.

Keskustelun lopuksi Eric ja Laura painottivat, että haluavat tehdä työtä kielten opetuksen turvaamiseksi Helsingissä. Itselleni oli hieno kokemus tehdä yhteistyötä ehdokkaiden kanssa yli puoluerajojen tärkeän asian parissa. Toivottavasti kielitieteilijöiden näkökulmaa hyödynnetään jatkossakin.

Aiheesta lisää:

Ranskaa raakana! Podcast-sarjan 68. jakso: Miten kuntapoliitikot voivat edistää kieltenopiskelua? Vieraana Eric Carver ja Laura Rissanen. 10.3.21.

Millä eväillä helsinkiläisten kielitaito nousuun? 4.3.21. Eric Carver, Johanna Isosävi & Laura Rissanen. Tallenne Facebookissa. Tallenne YouTubessa.

Ranskaa raakana! Podcast sarjan 21. jakso: Suomalaisten kielitaito romahti. Miksi opiskella ranskaa? 27.1.19.

Ranskaa raakana! Podcast-sarjan 32. jakso. Varhennettu kielenopetus ja ranska: vieraana Minni Heikkinen. 11.9.19.

Kielivaranto. Nyt! Monikielisyys vahvuudeksi –selvityksen (2017) seuranta, 2021, Jyväskylän yliopisto https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/74416

Leave a Reply