Syksyn kiinnostava kirjoittamisen uutuusteos on Emilian Karjulan, Jaana Kourin ja Tiina Mahlamäen kirja Luovaa kirjoittamista tutkijoille (2024, Vastapaino). Kirjan näkökulma on virkistävä: turhan usein akateemista kirjoittamista tarkastellaan konventioiden ja sääntöjen kautta, jolloin liian vähälle huomiolle jää se, kuinka akateeminen kirjoittaminenkin on luovaa toimintaa.
Leikkivä kirjoittaja
Kirjoittajat kertovat, että teoksen työnimi oli Leikkivä kirjoittaja. Harmillista, ettei nimi jäänyt kustantamossa lopulliseksi – tai edes osaksi kirjan nimeä, jos olisi päädytty kaksiosaiseen nimeen. Se olisi kuvastanut hyvin teoksen luovaa sisältöä. Ehkä kustantamossa on haluttu yleispätevä oppaan nimi, joka ei itse leikittele. Kirjoittajat pohtivat kuitenkin, miten kirjoittamisen ilo välittyisi valmistuvaan tekstiin.
Kirja sisältää luovia harjoituksia, joiden avulla lukija pääsee leikittelemään omassa kirjoittamisessaan. Luovat harjoitukset ovat hyviä, ja niitä toivoisi käytettävän enemmänkin akateemisessa kirjoittamisessa. Kirjoitusryhmässäni teemme ensin lyhyen vapaan kirjoittamisen harjoituksen, jonka tavoitteena on päästää irti liiallisesta kontrollista, jolloin akateeminen kirjoittaminen voi sujua paremmin. Osa kirjan harjoitukset sopii erinomaisesti myös yhteisöllisen kirjoittamisen lämmittelyharjoituksiksi.
Akateemisen kirjoittamisen tarinallisuus
Vaikka kaikki hyötyvät luovuudesta ja sen herättämisestä akateemisia tekstejä työstettäessä, osa tieteenlajeista mahdollistaa hieman luovemman kirjoittamisen kuin toiset. Esimerkiksi etnografiassa kenttämuistiinpanot ja muut tekstit voivat sisältää hyvinkin luovia ja osittain yksityisiä tekstejä, joiden julkaisemista tai editoinnista tutkija päättää. Tällaisissa teksteissä tutkija voi vapaasti hyödyntää luovuuttaan. Jos oma tutkimus ei taivu kaikkein luovimpaan muotoon, kirjoitusjumin voi saada pois esimerkiksi harjoituksella Vaihda genreä, jossa kirjoitetaan tarina tutkimuksen aiheesta ja vaihdetaan sitten rohkeasti tyyliä, vaikka kummitustarinaan tai saippuaoopperaan.
Oli oma tieteellinen laji mikä tahansa, kaunokirjallisten keinojen tiedostaminen ja niiden hyödyntäminen voi parantaa tieteellisenkin tekstin luettavuutta. Tarinallisuudesta puhutaan paljon. Myös tieteellisen tekstin lukija haluaa, että hänen mielenkiintonsa säilyy. Kirjassa on harjoitus esimerkiksi tekstin aloittamiseen. Miltä kuulostaisi esimerkiksi elokuvallinen aloitus? Prosessikirjoittamisen periaatteiden mukaisesti kirjoittamisessa ei tule kerralla valmista eli luoviakaan ratkaisuja ei tarvitse pelätä: niitä voi editoida myöhemmin. Kuten Carol Kiriakos sanoi Väitöksen jälkeen -podcastissamme, jota kirjassa siteerataan: ensin sotketaan ja sitten siivotaan.
Yhteisöllisyys ja monet äänet
Kirjassa käsitellään myös yhteiskirjoittamista ja yhteisöllistä kirjoittamista sekä viitataan Camillan ja allekirjoittaneen Yhteisöllisen kirjoittamisen (2023, Art House) oppaaseen. Kirjoittajat kertovat myös omista kokemuksistaan teosta kirjoittaessaan. Vaikkei kirjoituskumppaneita olisikaan, on lopulta lohdullinen ajatus, ettei kirjoittaja ole koskaan yksin, sillä tekstillä on lukijansa. Mitäs jos ryhdytään oikein suureelliseksi? Silloin voi tehdä harjoituksen Suurin mahdollinen vaikutus ja antaa mennä: miten tekstisi voisi vaikuttaa vielä 100 vuoden päästä?
Kirjan lopuksi esitellään harjoitus Credo, jossa kirjoittaa pyydetään muotoilemaan omaa kirjoittamista koskeva vakaumus. Vastaus alkaa sanoilla Minä uskon… Jaanan credo on kuin suoraan yhteisöllisen kirjoittamisen perusperiaatteista:
Minä uskon kirjoittamiseen. Kirjoittaminen tulee laittaa ykköseksi ennen konkreettisempia tai nopeammin tulosta tuottavia töitä. Sille tulee järjestää tilaa ja aikaa. Älä unohda, miten elävän tekstin syntyminen on suuri ilo, ilo, jonka jaamme kaiken kanssa.
Tähän minäkin uskon.
Kenelle teos sopii?
Teoksesta Luovaa kirjoittamista tutkijoille on iloa erilaisia tutkimuksia kirjoittaville, aina opiskelijoista väitöskirjatutkijoihin ja kokeneihin tutkijoihin. Kirjoittaminen on erittäin monimutkaista toimintaa, ja meille kaikille käy varmasti toisinaan niin, että akateemisen kirjoittamisen vaatimusten ja arvioijien puristuksessa tunnemme kadottavamme luovuudemme. Tekstin tuottaminen muuttuu tekstin väkisin puristamiseksi ja tuleva arviointi pelottaa niin, että varman päälle ottaminen tekee tekstistä tylsää. Silloin voi tehdä vaikkapa harjoituksen, jossa kirjoittaa kirjeen ihannelukijalle, hänelle, joka todella ymmärtää.
Valitettavasti tämä mainio opus on painettu kovin kapeaan formaattiin. Lieneekö syynä se, että pieni kirjanen on saatu näyttämään paksummalta? Mielestäni painavaa asiaa sisältävän kirjan ei tarvitse väkisin olla paksu – tai sitten toimivampi ratkaisu olisi ollut suurentaa fonttia, jolloin kirjasta olisi voitu painaa normaalilla leveydellä, ja se olisi ollut miellyttävämpi lukea.
Kirja on oiva lisä akateemista kirjoittamista käsitteleviin oppaisiin, joita ei ole liikaa suomenkielisillä markkinoilla. Toivon, että sen löytävät myös yliopistoissa ja korkeakouluissa opettavat, sillä harjoituksilla voi laskea opiskelijoiden kynnystä kirjoittamiseen. Oman luovuuteni ja nämä harjoitukset laitan testiin heti huomenna, kun ryhdyn muokkaamaan rahoitussuunitelmaa.
