SymPoliMean oli toinen virtuaalinen konferenssi, johon olen osallistunut. Kyseessä oli kohteliaisuussymposium SymPolin ja vuorovaikutuksen ja merkityksen tutkimuksen iMean-konferenssin fuusio. Lisäksi teemana oli kääntämisen pragmatiikka. Aikamoinen kattaus! Miriam Locher kertoi syynä olleen se, että häntä pyydettiin järjestämään molemmat konferenssit, joten hän päätti yhdistää ne. Jatkossa SymPol ja iMean kuitenkin eroavat jälleen. Seuraava SymPol järjestätään 2023 Madeiralla.
Itselleni näiden monien teemojen yhdistäminen sopi hyvin, koska olen kohteliaisuustutkimuksen lisäksi opetellut viime vuosina keskustelunanalyysia ja kääntämistäkin olen tutkinut osittain väitöskirjassani ja sitä olen paljon opettanutkin.
Covid-kylttipaneeli
Osallistuin Eva Ogiermannin koronakylttejä tutkivaan paneeliin. Se ei ollut ainoa korona-aiheinen paneeli, sillä Lorenza Mondadan paneelissa tutkittiin pandemia-ajan vuorovaikutustilanteita, kuten jonottamista, asiointitilanteita ja maskin käyttöä. Mondadan hanke oli kuulemma lähtenyt käyntiin nopeasti ja ilman rahoitusta; iso tiimi ryhtyi heti hyödyntämään historiallisesti merkittävää pandemiatilannetta.
Meidän koronakylttejä käsittelevässä paneelissamme oli mukana yhdeksän maata: Belgia, Kiina, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Hongkong, Oman ja Iso-Britannia.
Esitelmissä kylttejä käsiteltiin kiinnostavasti eri näkökulmista. Linguistic landscape -tutkimuksessa verrattiin koronakylttejä kahdessa belgialaisessa, sosioekonomisesti erilaisessa kaupungiosassa. Muissa eurooppalaistutkimuksissa verrattiin kauppojen sulkemiskylttejä Ateenassa ja Lontoossa sekä kuvattiin huumorin käyttöä berliiniläisissä koronakylteissä.
Kiinaa koskevissa kylteissä ihmisiä peloiteltiin: Tekisikö mieli vaellella ympäriinsä? Haluatko päätyä sairaalaan? Vai hautausmaalle? Hongkongissa puolestaan tarjottiin koronaa vastaan suojautumista rahalla: erilaisilla mainoksilla, joiden tuotteiden luvattiin tarjoavan 99,9 prosenttisen suojan. Omania koskevissa tutkimuksissa käsiteltiin korona-aiheisia WhatsApp-tarroja ja kriisiviestinnän kääntämistä arabiasta englanniksi.
Esitelmässämme Tuuli Holttisen kanssa vertailun kohteena olivat suomen- ja ranskankieliset koronakyltit. Tulostemme mukaan kylttien rakenteissa oli samankaltaisuuksia, mutta direktiivien muodoissa ja multimodaalisuudessa (esim. kuvat ja värien käyttö tekstissä) esiintyi eroja.
Neljä plenaaria
SymPoliMean-konferensissa oli neljä plenaariesitelmää. Philipp Angermeyer tarkasteli osallistumiskehikkoa oikeustulkkauksessa ja teki myös kiinnostavia huomioita sinuttelun sekä teitittelyn kääntämisestä. Rachel Mapsonin esitelmä koski myös tulkkausta, mutta viittomakielen tulkkausta ja kohteliaisuuden välittämistä. Silvia Bruti puolestaan tarkasteli haasteita, jotka liittyvät kohteliaisuuden kääntämiseen TV-sarjoissa. Lorenza Mondadan esitelmä koski viininmaisteluun liittyviä vuorovaikutustilanteita, ja hän vertasi harrastelijoita ja ammattilaisia.
Kaikki aiheet olivat hyvin kiinnostavia. Eroja esiintyi plenaristien välillä ajankäytössä. Joku käytti melkein koko tunnin puhumiseen, kun taas toinen jätti aikaa kysymyksille. Olen sitä mieltä, että 45 minuuttia olisi ehdoton maksimipituus plenaarille, koska verkon kautta kuunteleminen on kognitiivisesti raskasta, ja päivät ovat muutenkin pitkiä ja täynnä esitelmiä. Vähemmän on siis ehdottomasti enemmän verkkoplenaareissa. Lisäksi on mukavaa, jos plenaristi haluaa kuulla yleisön ajatuksia ja reagoida niihin.
Verkkokonferenssien edut
Verkkokonferenssien järjestäminen vaikuttaa kehittyneen kokemuksen karttuessa. Itse olen sitä mieltä, että verkkokonferensseilla on paikkansa, vaikka niiden ongelma tulee aina olemaan, että kullanarvoiset kahvitauoilla ja illallisilla tutustumiset jäävät pois. Tätä eivät korvaa tauoille järjestetyt virtuaaliset kokoontumiset. En ole koskaan jaksanut mennä sellaisiin, koska silmät kaipaavat lepoa ruudulta.
Verkkokonferenssit tasa-arvoistavat osallistumista, koska ne tulevat edullisimmiksi. Mielestäni on elitististä ajatella, että vain lähikonferenssit olisivat arvokkaita – ei niihin ole ollut aina kaikilla tutkijoilla edes mahdollisuutta osallistua. Olin iloinen, kun seuraavan iMean-konferenssin järjestäjä Jo Angouri nosti myös tämän näkökannan esiin. Ilmasto kiittää, kun matkustaminen vähenee. Lisäksi virtuaalikonferenssit voivat helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista (vaikka matkat voisivatkin tuoda kaivatun katkon kotivelvollisuuksiin). Itselläni on menossa kahden virtuaalikonferenssin putki. Sen sijaan että olisin vähintään puolitoista viikkoa pois kotoa, maailma tuleekin kotiini.
Verkkokonferenssit ovat tuoneet myös sellaista kehitystä, että ihmettelee, miksi tätä ei ole tapahtunut aikaisemmin. Esimerkiksi SymPoliMean-konferenssissa toivottiin, että esiintyjät lähettävät etukäteen videot. Miten mainio idea! Ensinnäkin videot helpottavat niiden osallistumista, joilla on vaikeuksia olla läsnä sektioissa aikaerojen vuoksi. Toiseksi me kaikki tiedämme, että kiinnostavat esitykset tuntuvat aina olevaan samaan aikaan. Enää se ei haittaa, sillä päällekkäiset esitykset voi katsoa videolta! Kolmanneksi esiintyminen, varsinkin vieraalla kielellä, voi tuntua jännittävältä, joten etukäteen tallennus vähentää painetta. Myös Miriam Locher mainitsi loppupuheenvuorossaan, että videot tekevät esityksistä rennompia, kun ei tarvitse murehtia tekniikastakaan. Esityksen pystyi siis joko näyttämään videolta tai esittämään livenä, mutta kummassakin tapauksessa esiintyjä vastasi livenä kuulijoiden kysymyksiin. Neljänneksi haluaisin uskoa, että videon tekeminen etukäteen voi parantaa esitysten laatua, kun sen joutuu vetämään ainakin kerran läpi ja pysymään ajassa – ja kenties katsomaan itsekin!
Lisäksi videoihin liittyy kommentointimahdollisuus, mikä lisää esityksiin liittyvää keskustelua. Videoita voi alkaa katsoa jo vähän ennen konferenssin alkua ja esittää kysymyksiä esittäjälle. Samoin kysymyksiä voi laittaa esityksen jälkeen, varsinkin jos tuntuu, että keskusteluaika itse tilanteessa jäi liian lyhyeksi. SymPoliMean-konferensissa järjestäjät olivat osallistaneet myös opiskelijoita, joiden tuli katsoa videoita ja esittää kysymyksiä. Vallan mainio idea! Opiskelijat harvemmin uskaltavat kysyä mitään varsinaisissa sessioissa, joissa kokeneet asiantuntijat dominoivat kommenteillaan. Videotamme katsottiin yli 20 kertaa, ja oli mukavaa vastata erityisesti opiskelijoiden kysymyksiin.
SymPoliMean-konferenssissa erinomainen asia oli myös esimerkiksi parin esityksen jälkeen pidettävät “Zoom wellness breaks” eli viiden minuutin säännölliset minitauot. Paneelin puheenjohtajallakin oli tilaisuus laittaa hetkeksi kamera kiinni, lepuuttaa silmiä tai vaikka hakea kuppi kahvia. Puheenjohtajissa oli jonkin verran eroa, kunnioitettiinko näitä taukoja. Voi olla kiusaus antaa keskustelun jatkua. Mutta itse arvostin todella paljon kaikkia taukoja. Lounastaukojen lisäksi pidin keksitaukoja parvekkeella.
Omaan hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä päivät ovat potentiaalisesti pitkä. Toki omia päiviään voi itse säädellä, mutta jos päivät ovat täynnä kiinnostavia esityksiä, haluaan hyödyntää tilaisuuden. Aamupäivät ja osan iltapäivästä jaksoin seistä ja istua, tuolilla ja jumppapallolla vaihdellen. Loppupäivästä siirryin usein läppärille leppoisampaan asentoon.
Tunnin aikaerosta johtuen päivät venyivät aika myöhään kesäiltaisin (kaikki tietävät, miten täyteen konfapäivät on muutenkin aikataulutettu!), jolloin auttoi usein, että tein samalla jotain mekaanista, esimerkiksi tyhjensin astianpesukoneen. Oli jännä huomata, että kuunteleminen aktivoitui eri tavalla, kun teki jotain käsillä.
SymPoliMean oli huikean hyvin järjestetty ja vallan onnistunut virtuaalikonferenssi! Yhteensä oli 153 osallistujaa ja 91 esiintyjää 68 esitelmälle. Miriam Locher sanoi lopuksi tavoitteenaan olleen sen, että järjestelyt on etukäteen niin hyvin tehty, että hän pystyy itse nauttimaan konferenssista ja näin kuulemma tapahtui. Se on kova saavutus.
Kauan ei ehdi huilata, sillä jo huomenna alkaa seuraava verkkokonferenssi, pragmatiikan konferenssi IPrA, joka on yksi lempikonferensseistani. Siirryn siis virtuaalisesti toiseen kaupunkiin Sveitsissä. Aika moni SymPoliMeanin osallistujista jatkanee sinne. On kiinnostavaa nähdä, miten ilmeisesti 1 400 osallistujan jättikonferenssi onnistutaan järjestämään verkossa – ja miten tämä osallistuja onnistuu pitämään kestävyyttään yllä.
