Kirjoitimme Camillan kanssa Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaan (Isosävi & Lindholm, 2023, Art House), koska halusimme murtaa myyttiä siitä, että akateeminen kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Monet kirjoittamista estävät haitalliset myytit, kuten mielikuva inspiraation vallassa sanoja naputtelevasta yksinäisestä nerosta tai fantasia “alan kirjoittaa heti, kun minulla on aikaa”, ovat yksilökeskeisiä, joten ne voidaan purkaa yhteisön tuella. Kirjoitusryhmät ja -retriitit parantavat tutkimusten mukaan myös hyvinvointia, ja meidän mielestämme se on vähintäänkin yhtä tärkeä – ellei jopa tärkeämpi – asia kuin tuottavuuden paraneminen.
Oman alkusyksyni kohokohtia olivat kirjoitusretriitit. Vedin Pen Drivers -kirjoitusryhmäni jäsenille kaksipäiväisen retriitin: ensimmäinen päivä oli virtuaalinen ja toinen päivä toteutettiin kasvokkain Hotelli Rantapuistossa Itä-Helsingissä.
Vaikka pystyn fasilitaattorina kirjoittamaan lähes yhtä hyvin kuin retriitin osallistujat, on kuitenkin vapauttavaa olla toisinaan pelkkä osallistuja. On mukavaa, kun joku toinen huolehtii aikatauluista ja järjestelyistä. Osallistuin Kate Sotejeff-Wilsonin (Ridge Writing Retreats) kaksipäiväiseen kasvokkaisriittiin Valo Workissä Helsingissä. Kate on kirjoittanut laatikkotekstin Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaaseen: “Ole läsnä: kasvokkaisten kirjoitusretriittien ilot ja haasteet.”
Virtuaalinen versus kasvokkainen retriitti
Kasvokkaiset kirjoitusretriitit ovat ihania, sillä ne pidetään yliopiston ulkopuolella, ja päivään kuuluvat ruokailut. Niiden ongelmaksi tulevat kustannukset. Kaikki eivät pysty tai halua maksaa yliopistotyön kuluja itse, mikä on täysin ymmärrettävä. Vaikka me Camillan kanssa uskomme, että retriitit maksaisivat itsensä takaisin yliopistolle, joka saa rahaa jokaisesta tieteellisestä julkaisusta, rahoitusta ei kokemuksemme mukaan ole suuresti tarjolla kirjoitusretriitteihin. Käytännön syistä kirjoitusretriittejä on siis pidettävä myös virtuaalisesti.
Loppupalautteessa pyysin retriittiini osallistujia kertomaan kokemuksistaan virtuaali- ja kasvokkaispäivästä. Kasvokkaisretriitti mahdollisti paitsi keskittymisen kirjoittamiseen myös sosiaalisen vuorovaikutuksen.
Kokonaisuus oli tosi kiva. Ei mitään valittamista. Ihanat maisemat ja ruoat. Tosi kiva oli jutella yhdessä tauoilla ja käydä yhdessä kävelyllä.
Ympäristö oli todella hyvä ja retriitti muutenkin oikein hyvin organisoitu (esim. aikataulut, tila, ruokailu, ohjeistukset paikan päälle pääsemiseen). Tuntui helpolta keskittyä pelkästään kirjoittamiseen.
Amazing, I was so productive and would not have written for this long if left to my own devices.
Koska Zoomin kautta järjestetty retriitti on kognitiivisesti raskas, järjestän virtuaalipäivät lyhyempinä kuin kasvokkaiset retriitit (ks. tarkemmin lukua 6, Yhteisöllisen kirjoittamisen opas ). Yksi osallistuja kirjoitti virtuaalisesta ja kasvokkaisesta päivästä näin: “Voiko näitä verrata oikeasti?” Monet kokivat kuitenkin myös virtuaalisen retriitin tehokkaaksi, varsinkin jos sitä vertaa yksin työskentelyyn.
This [virtuaaliretriitti] worked well as well, I always find the virtual meetings surprisingly productive compared to working alone.
Myös virtuaalinen retriitti toimi oikein hyvin, vaikka välillä olikin vaikea keskittyä ja vilkaista esimerkiksi puhelinta.
Molemmat olivat oikein hyviä kokemuksia ja sain molemmilla kerroilla yhtä paljon aikaan, mutta paikan päällä kirjoittaminen tuntui oikeasti yhteisölliseltä ja tunsin itseni osaksi ryhmää. Oli miellyttävää keskustella muiden kanssa ja jakaa kirjoituskokemuksia.
Vaikka kasvokkainen retiitti koettiin keskimäärin palkitsevampana ihmiskontaktien vuoksi, myös virtuaaliretriiteissä nähtiin omat etunsa: Virtuaaliretriitissä mukavaa on joustavuus ja rentous. Aion jatkossa järjestää ryhmälleni kaksipäiväisiä retriittejä siten, että yksi päivä on virtuaalinen ja toinen kasvokkainen. Mikäli rahoitusta ei ole saatavilla, pyrimme järjestämään kasvokkaisretriitin maksuttomassa tilassa.
Mitä opin kirjoitusretriitissä?
Yhteisöllisessä kirjoittamisessa on sosiaalisen ja fyysisen ulottuvuuden lisäksi kognitiivinen ulottuvuus (ks. tarkemmin lukua 5,Yhteisöllisen kirjoittamisen opas). Kognitiivinen ulottuvuus yhteisöllisen kirjoittamisen mallissa sisältää kirjoittamisen suunnittelun, tavoitteiden asettelun ja toteutumisen seurannan sekä ongelmanratkaisun. Kognitiiviseen ulottuvuuteen kuuluu olennaisesti se, että priorisoidaan kirjoittamista muiden tehtävien edelle. Keskeistä yhteisöllisessä kirjoittamisessa on myös minäpystyvyyden kehittäminen.
Kysyin loppupalautteessa, mitä osallistujat olivat oppineet retriitistä. Kirjoituspäivän rakenne, taukojen merkitys ja myös liike korostuivat palautteissa eli fyysinen ulottuvuus koettiin tärkeäksi. Varsinaisten taukojen lisäksi olin tauottanut kirjoitussessioita puolivälissä lyhyellä liikkumistauolla.
Basically just how much better it is when there’s structure to your writing day.
Taukojen merkitys on myös sellainen, jonka helposti ohittaa kun työskentelee itsekseen.
Movement is important. A “forced” short standing break during the session helped to improve concentration for the last 25 minutes.
Kirjoitusretriitti opetti myös kirjoittamisen priorisointia, ja voi vain toivoa, että retriitisissa tehty havainto voisi edes ajoittain siirtyä myös työarkeen.
Että sähköpostin ja muun sälän voi hyvin jättää huomiotta iltapäivään asti ja käyttää tärkeät tunnit kirjoitukseen ja tutkimukseen.
Kirjotusryhmissä ja -retriiteissä opetellaan asettamaan tavoitteita kirjoittamiselle. Tavoitteiden toivotaan olevan mahdollisimman täsmällisiä: esimerkiksi kuinka monta sanaa voi kirjoittaa yhden kirjoitussession aikana? Sanatavoitteet opettavat myös sitä, että kirjoittaminen ja tekstin muokkaus ovat kaksi eri asiaa.
Mielestäni opin kirjoittamaan ilman, että yritän saada heti täysin täydellistä tekstiä aikaan. Ymmärsin, että tekstiä voi muokata ”täydelliseksi” myös jälkeenpäin.
Haluaisitko osallistua kirjoitusretriittiin? Mitä se voisi opettaa sinulle?
Kirjallisuus
Isosävi, Johanna & Lindholm, Camilla. 2023. Yhteisöllisen kirjoittamisen opas. Art House.