Akateeminen kirjoittaja, haaveiletko sinäkin pitkästä, katkottomasta kirjoitusajasta? Kukaan ei häiritse sinua. Saat kirjoittaa tunti- ja päiväkausia putkeen, sanat virtaavat ja kerrankin saat tekstiä aikaiseksi. Minä en enää haaveile. Kerron, miksi sinunkaan ei pitäisi.
Väite 1: Tarvitset paljon kirjoitusaikaa, koska et tiedä, mitä kirjoitat
“Mitä puolessa tunnissa ehtii kirjoittaa? Hyvä kun saan siinä ajassa edes kahvikupin eteeni”, toteaa kollega. Oletko pohtinut mihin kirjoitusaikasi kuluu? Kuinka kauan sinulla kestää päästä vauhtiin?
Mitä pidempi aika on siitä, kun edellisen kerran työstit tekstiäsi, sitä kauemmin sinulla kestää päästä vauhtiin. Et muista, mitä olet kirjoittanut ja mitä pitäisi kirjoittaa seuraavaksi. Aikaa kuluu, kun kelaat tekstiä edestakaisin ja mieli on levoton. Kun vihdoin olet päässyt vauhtiin, haluat pitää vauhdin päällä.
Väite 2: Uuvutat itsesi kirjoittamalla pitkiä rupeamia
Tunnet vihdoinkin kirjoittamisen flow’ta. Yhtäkkiä flow on ohi, koska mikään ei kestä ikuisesti. Mutta jatkat silti. Koska sinulla on vauhti päällä. Mitä jos et pääsekään huomenna enää kirjoitusvauhtiin? Todennäköisesti et pääsekään, koska pidät siitä huolen tänään: kirjoitathan ylipitkän päivän, edes tauoille ei ole aikaa.
Haluat myös rangaista itseäsi. Olet kirjoittanut liian vähän tällä viikolla ja tarkemmin ajatellen tässä kuussa. Milloin olet edes työstänyt kirjoitusprojektiasi? Liian kauan aikaa sitten. On korkea aika painaa kaasua: kirjoittaa, vaikka sattuisi. Kaikki muu saa nyt odottaa. Sinun kirjoittamisesi on juuri nyt kaikista tärkeintä. Olet yksinäinen sankari, joka tekee vaativaa, luovaa työtä. Kirjoittaminen ei ole mitään kahdeksasta neljään työtä. Ethän voi koskaan tietää, milloin inspiraatio seuraavan kerran yllättää. Eikä sinulla sitä paitsi juuri koskaan ole aikaakaan kirjoittaa.
Väite 3: Ajan puute on pelkkä myytti
Avaat heti työpäiväsi alussa sähköpostisi. Ja viestejähän riittää. Vastaat yhteen, sitten toiseen. Kollega pyytää apua, opiskelijat tarvitsevat huomiotasi. Pomollakin on sinulle tehtävä, “koska olet niin näppärä ja hyvä työntekijä”. Lounaan jälkeen alkaa väsyttää, mutta tulipalot odottavat sammuttajaa. Työpäivän loputtua mietit, mihin aikasi kului. Pitikö sinun kirjoittaa tänään? Aivosi ovat jo liian väsyneet.
Ajan puute on turvallinen puheenaihe. Kollegasikin valittavat samaa. Ei heilläkään ole aikaa kirjoittaa. Miksi sinullakaan pitäisi olla? Mystisesti kaikilla on kuitenkin aikaa hoitaa opetus. Ei kukaan jätä tunteja pitämättä. Opetusajat on suunniteltu kalenteriin ja niille on varattu paikkakin. Kuka tekee kalenterivarauksen kirjoitusprojektillesi?
Ratkaisu: suunnittele kirjoittamisesi
Sinun on vaikea ryhtyä kirjoittamaan, jos et ole palastellut projektiasi naposteltaviin osiin tai et ole merkinnyt edellisellä kirjoitussessiolla, mistä jatkat. Et halua kirjoittaa, jos tapanasi on jatkaa sitä uupumukseen asti. Sen sijaan välttelet toimintaa, joka ei edistä hyvinvointiasi. Kirjoittamisestasi tekee mahdotonta viimeistään se, jos et ole varannut sille aikaa kuten kaikille muille työtehtäville.
Tiedätkö, mitä haluat kirjoittaa syyslukukauden aikana? Ilman tavoitetta on vaikea kirjoittaa. Pelkkä tavoite ei kuitenkaan riitä, vaan sinun on tehtävä kirjoittamisesta lempeää ja rutiininomaista toimintaa, joka on osa työarkeasi – ei erillinen saareke muista tehtävistä. Yritä kirjoittaa samaan aikaan joka työpäivä. Ehkä päätät aluksi kirjoittaa vain vartin, mutta huomaatkin toisinaan kirjoittaneesi kaksikymmentä minuuttia, puoli tuntia tai jopa tunnin. Loppuviikosta huomaat, miten on helppoa jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäit.
Kirjoitusprojekti on hallinnassasi, kun työstät sitä säännöllisesti. Saatat hämmästyä, montako sanaa olet saanut kirjoitettua viikossa, kuukaudessa ja lukukaudessa. Ethän ole edes käyttänyt valtavasti aikaa kirjoittamiseen. Jotakin tainomaista on kuitenkin tapahtunut. Lisäksi kirjoittamisesta on tullut palkitsevaa, etkä malta odottaa seuraavaa kirjoituspäivää. Uskallatko kokeilla?
4 Comments
Mielestäni yksi tärkeä asia kirjoittamiselle on se, että rohkeasti aloittaa päivän kirjoittamisella ilman, että on ollenkaan katsonut sähköpostia tai muita viestimiä. Vaikka yhdessä tunnissa, muutamasta puhumattakaan, voi saada valtavasti aikaan kun ei ole altistanut itseään kaikelle sille tehtävälle ja ajateltavalle, joka postista tulee ja joka vaikuttaa alitajunnassa keskittymiseen. Sen verran itsekäs täytyy itse kunkin itsenäisessä akateemisessa työssä olla, että voi antaa itselleen luvan hoitaa sähköpostit vasta sitten kun päivän kirjoittamiselle tai muulle tärkeälle keskittymistä vaativalle työlle varattu aika on ohi. Muutenkaan en ymmärrä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti pitävät jatkuvasti sähköpostin saapumisilmoituksia päällä tai jopa antavat mailin tulvia kännykään. Itse saan osastonjohtajana valtavasti sähköpostia ja jos istuisin koko päivän sen orjana, en saisi ylipäätään mitään muuta aikaiseksi kuin sähköpostiviestintää.
Toinen tärkeä seikka on mielestäni se, ettei päästä itseään sellaiseen tilaan, ettei olisi useitakin kirjoitusprojekteja eri vaiheissa. Aina ei voi olla niin innovatiivinen olo, että voisi aloittaa jotain uutta, mutta keskeneräisten jatkaminen on huomattavasti helpompaa.
Kolmas neuvoni olisi erottaa näennäiskirjoittaminen eli esim. tekstin stilisointi oikeasta kirjoittamisesta eli ajatusten panemisesta paperille. Liika perfektionismi eli sanamuotojen hiominen vie helposti huomiota siltä, mikä on tärkeintä eli ajatuksen hiomiselta.
Kirjoitat täyttä asiaa. Kirjoita ensin -metodi on myös oma suosikkini. Silloin ei päätä häiritse tosiaan kilpailevat asiat, kun ei ole niille vielä ehtinyt altistua. Kirjoitusprojektien loppuun saattaminen on asia, joka vaatii kuria, sen olen itsekin huomannut. Ja paljon enemmän pitäisi puhua tekstin tuottamisen erottamisesta editoinnista. Tästä tulikin puhetta viime kerran kirjoitustapaamisessamme. Nämä kun ovat muutenkin kognitiivisesti kovin eri toimintoja. On tärkeää puhua kirjoittamisen prosesseista. Jos näkee vain lopputuloksen, varsinkin nuorempien tieteentekijöiden on vaikea tietää, miten tuotokset ovat oikein syntyneet. Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta kommentistasi!
Erinomainen kirjoitus, Johanna! Myös huijarisyndroomaa vastaan auttava – kurinalainen pikkuvirkamiestyylikin voi saada hyviä tuloksia aikaan, ei aina tarvitse olla inspiraatiopuuskien vallassa näppäimistöä takova nero. Päivän paras aika kirjoittaa kyllä vaihtelee. Me kaikki emme ole aamuisin parhaassa työvireessä vaan päinvastoin työpäivän päätteeksi voi olla paras hetki kirjoittaa.
Kiitos kommentistasi, Meri! Ehdottomasti auttaa myös huijarisyndroomaan. Se on kyllä erittäin yleinen akateemisten keskuudessa, kun joudumme olemaan jatkuvasti arvioinnin kohteena. Kirjoitamme siitä helmikuussa ilmestyvässä kirjassamme Yhteisöllisen kirjoittamisen opas. Ja pitää paikkansa, että paras kirjoitusaika vaihtelee ihmisestä toiseen, näitäkin pohditaan em. kirjassamme. Iso haaste onkin, kuinka hyvin pystymme (työ)elämässämme monien ulkoisten vaatimuksen vuoksi elämään luonnollisen rytmimme mukaisesti…