Puhuttelututkijana on kiinnostavaa havainnoida, miten ihmiset toimivat Lyonissa. Milloin saa sinutella ja milloin on syytä teititellä? Koska kutsutaan rouvaksi? Ja vieläkö neiti-puhuttelua käytetään?
Ranskalaiset opettajarouvat
Ranskalaisessa koulussa puhuttelukäytännöt ovat toista kuin Suomessa.
Ensimmäisenä koulupäivänä etsimme tyttöjen luokkia. Sisäpihan seinissä oli listoja: kunkin opettajan nimen alla näkyivät oppilaiden nimet. Mme Chazot (rva Chazot) luki paperissa, josta löytyi vanhimman tyttäremme nimi. Lasten nimet sitä vastoin oli ilmoitettu etunimen ja sukunimen kanssa.
Listan vieressä seisoi opettajalta näyttävä nainen. Vous êtes Madame Chazot? tiedustelin ja esittelin tyttäremme. Vaihdoimme muutaman sanan. Opettaja kertoi, että tyttäremme olisi suurimman osan ajasta kieliopettajan kanssa, ja pikku hiljaa kielitaidon karttuessa häntä integroitaisiin enemmän luokkaan.
Nuoremman tyttäremme nimeä ei vain löytynyt sitten mistään. Lopulta kysyin eräältä henkilökuntaan kuuluvalta. Sain kuulla että pienemmät koululaiset ovatkin viereisellä pihalla. Lähdin siis sinne.
Nuoremman tyttäremme nimi löytyi Mme Chomardin listasta. Totesin opettajalle, että koulun aloitus vieraalla kiellä on pienelle aika jännittävää. Rouva Chomard ottikin tytön lempeästi hoiviinsa.
En edelleenkään tiedä, mitkä ovat tyttöjen luokanopettajien etunimet. Oppilaat kutsuvat heitä nimellä maîtresse eli opettaja. Omana kouluaikanani opettajia puhuteltiin vielä opettajaksi Suomessakin, mutta lapseni käyttävät opettajiensa etunimiä.
Kieliopettaja Marie-Lucie
Lyonissa tyttöjen kieliopettaja on poikkeus, sillä hän antaa oppilaiden puhutella itseään etunimellä. Itsekin opin vasta äskettäin yhdestä lomakkeesta, mikä Marie-Lucien sukunimi on.
Kieliluokka on tällä hetkellä pieni: lapsia on yleensä vain neljä eli kaksi muuta tyttäriemme lisäksi. Yksi tulee Mongoliasta: hän asuu täällä isänsä kanssa; äitiä ja pikkuveljeä vielä odotetaan paikalle. Neljäs on poika Romaniasta. On surullista nähdä hänen kerjäävän koulun läheisellä kadulla.
Olen tytöiltä ymmärtänyt, että kieliopettaja antaa myös sinutella itseään. En tietysti ole varma, onko tämä harkittu valinta, vai eikö hän aluksi halua korjata liikaa lasten puhetta. Marie-Lucie on hyvin sympaattinen ja herkkävaistoinen opettaja. Oletan, ettei hän halua liikaa etäisyyttä itsensä ja lasten välille, sillä kielitaito ja rohkeus käyttää kieltä kasvavat vain hyvässä ilmapiirissä.
Olen sanonut tytöille, että heidän luokkiensa opettajat eivät varmasti anna sinutella itseään. Silloin s’il te plaît‘n paikalla pitää muistaa sanoa s’il vous plaît. Opettajat ja vanhemmatkin teitittelevät toisiaan. Näin on jopa rennomman kieliopettajan kanssa.
Ketä voi sinutella?
Tuntemattomien teitittely on Ranskassa edelleen normi, eikä muiden lasten vanhempiakaan voi mennä noin vain sinuttelemaan. Olinkin jopa vähän yllättynyt, kun ensimmäisenä koulupäivänä puhuin vanhemman tyttäremme luokkakaverin äidin kanssa. Tämä Nancysta muuttanut perheenäiti sanoi heti, että voidaan sinutella.
Sinuttelun ja teitittelyn valinnasta olen kirjoittanut myös täällä.
Kollegoiden sinuttelu?
Ranskassa kollegat tavallisesti sinuttelevat, varsinkin jos ovat suunnilleen samalla tasolla hierarkiassa. Siitä huolimatta en yleensä uskalla itse sinutella suoraan työkavereitakaan. Kuitenkin myönnän olettavani, että ensimmäisen teitittelyni jälkeen he sanoisivat, että voi sinutella.
Näin ei kuitenkaan käynyt, kun teitittelin yliopistolla ikäistäni kollegaa, jonka tehtävänä oli opastaa minut alkuun. Kollega ryhtyikin teitittelemään takaisin.
Olimme noin pari viikkoa teititelleet, kun minulta lipsahti yksi sinuttelu, jonka korjasin välittömästi teitittelyksi. Mutta silloin työkaverini sanoi, että voidaan hyvin sinutellakin. Sehän sopi.
Muuten kollegani ovat pääsääntöisesti suoraan sinutelleet minua. Useimmiten asiaa ei ole edes nostettu puheenaiheeksi. Huonekaverini, ehkä minua hieman nuorempi nainen, sanoi aluksi, että voidaan sinutella. Hän tosin muutti juuri loppuvuodeksi Pariisiin, joten jutteluhetkemme eivät jatku.
Neiti työpaikkaruokalassa
Työpaikkaruokalassa eräs arviolta kuusikymppinen keittäjä puhuttelee minua aina neidiksi: Bonjour, Mademoiselle! Au revoir, bonne journée, Mademoiselle! Ehkä hän pitää minua nuorempana kuin olenkaan, koska minulla on opiskelijakortti. Nuo ihanat ranskalaiset, joiden mielestä post doc -tutkija ilman vakituista työtä pienine apurahoineen on eräänlainen opiskelija!
Minua neidittely ei haittaa. Hallinnollisissa lomakkeissa neidittelystä on luovuttu, mutta Mademoiselle elää toistaiseksi puhekielessä. Koen keittäjän puhuttelun sympaattisena. Muutenkin ruokalan henkilökunnalla on hyvä meininki ja huumoria.
Yhtenä päivänä olin odottamassa ruokalan avaamista. Edelläni oli miehiä, mutta keittäjä huusi heille: “Naiset ensin!” Sitten hän kysyi, oliko joukossa pariisilaisia. “Ja pariisilaiset viimeiseksi! Ettehän neiti vain ole Pariisista?”
Rouva leipomossa
Leipomossa sitä vastoin minua kutsutaan aina rouvaksi.
Kun astun sisään, myyjä aloittaa tavallisesti sanomalla Madame bonjour. Tämä on eräänlainen kysymys, jolla myyjä osoittaa, että nyt on minun vuoroni ja pyytää kertomaan, mitä haluan. Kaikki tuotteethan ovat tiskin takana, eikä niitä oteta itse.
Naapurin rouva
Tyttäremme ovat tutustuneet saman taloyhtiön lapsiperheeseen. Tytöt olivat meillä kylässä, mutta kotiin piti lähteä liian pian. Kun sanoin yhdeksänvuotiaalle, että hän voi tulla uudelleen kylään vaikka jo samana iltana, hymyillen lausuttu vastaus kuului: Vous êtes très gentil, Madame eli Olette hyvin ystävällinen, rouva.
Puhuttelutapojen seuranta jatkukoon!
