Tutkijavierailu on hieno mahdollisuus päästä tekemään töitä uudessa ympäristössä. Tärkein tavoitteeni tutkijavierailulla Montrealin yliopistossa touko-kesäkuussa on uuden aineiston kerääminen.
Uusi hankkeeni koskee tasa-arvoista kieltä. Kun olen seurannut Trumpin hallinnon toimintaa naapurivaltiossa diversiteettiä vastaan ja lukenut, että suomalaisen väitöskirjatutkijan apuraha rasismitutkimukseen peruttiin Yhdysvalloissa, tunnen kiitollisuutta, että tutkimustani on mahdollista tehdä Kanadassa.
Mihin varautua aineistonkeruussa?
Tärkeintä on oman kokemukseni mukaan ratkaisukeskeisyys. Kun aineistoa lähtee keräämään kentälle, asiat harvoin menevät suunnitelman mukana. Joustavuutta on oltava ja suunnitelmia muutetaan lennossa vastaamaan paremmin ympäristön mahdollisuuksia.
Mielikuvissani ajattelin, että erilaisten opiskelijajärjestöjen ja yliopistohallinnon sähköpostilistojen kautta voisin saada osallistujia. Olin jopa niin naiivi, että kuvittelin joidenkin ryhmien olevan kovinkin innostunut tutkimuksestani. Tällaisten yhteydenottojen tulokset tuntemattomalta tutkijalta jäivät kuitenkin kasvottomiksi ja siten vaatimattomiksi.
Lisähaastetta toi se, että Montrealin yliopisto elää samaa rytmiä kuin yliopistot Suomessa eli lukukausi oli loppunut. Joitakin kesäkursseja järjestettiin ja opiskelijoita oli menossa tentteihin, mutta kampuksella oli vähemmän opiskelijoita kuin lukuvuoden aikana.
Voisitteko vastata kyselykaavakkeeseen?
Koska aineistoa on niin tärkeää saada, eikä kotiin halua palata tyhjin käsin, tutkija ryhtyy tarvittaessa vaikkapa feissariksi. Feissaritutkija menee sinne, missä ihmiset ovat eli hankkii aineistoa henkilökohtaisesti ihmisiä kontaktoimalla. Hän kuluttaa päivänsä yliopistorakennusten käytävillä, liikkuen saumattomasti paikasta toiseen, ympäristöä tarkkaillen. Erona oikeisiin feissareihin on se, että tutkijalle riittää palkkioksi vastaus; rahaa hän ei pyydä.
Feissaritutkija yrittää vedota opiskelijoiden tunteisiin ja kertoo tulevansa kaukaa. Voisitteko täyttää kyselykaavakkeen? Tästä lapusta voi kätevästi skannata QR-koodin! Ei hätää, jos on kiire tenttiin: kun ei hukkaa linkkiä, voi vastata paremmalla ajalla myöhemmin. Suurin osa skannaa koodin. Vaikka kaikilta ei tule vastauksia, kyselykaavakkeen vastausmäärät nousevat, kun tutkija on feissauskierroksella ja laskevat, kun tutkija levähtää lounaalla tai työhuoneella.
Toisinaan kohtasin ihmisiä, jotka lupasivat jakaa linkkiä eteenpäin – ehkä joku niin tekikin. Kerran pidin ovea auki tutkimuksestani innostuneelle ranskalaiselle apulaisprofessorille, joka lähetti viestiä tutkimuksestani opiskelijoilleen. Tiedän sen, koska olin cc:nä mukana ketjussa.
Voiko haastattelujakin saada feissaamalla?
Kielitieteilijänä halusin kyselykaavakkeiden lisäksi tallentaa puhetta ja tehdä haastatteluja. Ensimmäiset pari haastattelua sain melkein vahingossa. Olin eräänä päivänä tulossa töihin, kun minut pysäytettiin yliopiston edessä. Kyseessä oli harjoittelija, jolle oli annettu tehtäväksi vaihtaa klemmari johonkin tavaraan ja jatkaa vaihtamista. Kevättalvella Hesarissa olikin juttua vastaavanlaisesta kokeesta, jossa vaihtaminen eteni aina kahvinkeittimeen asti.
Tällä kertaa minut siis feissattiin, mutta tilanteesta kehkeytyi varsinainen win win. Tämä harjoittelija tarjoutui nimittäin haastateltavaksi, koska hän halusi auttaa naistutkijaa. Niinpä hän tuli työpisteelleni ja annoin hänelle haastattelun jälkeen Fazerin sinisen suklaan, jonka hän sai nopeasti vaihdettua eteenpäin. Jaetussa työhuoneessani oli nimittäin yllättäen professori maisteriopiskelijan kanssa siivoamassa kirjoja. Tämä onnekas sattuma poiki minulle toisenkin haastattelun.
Ajattelin, että ehkä yksi haastattelu voisi johtaa toiseen lumipalloefektin tavoin. Mutta eihän se niin mennyt. Pikaiset kohtaamiset käytävillä sopivat QR-koodin jakamiseen kyselykaavakkeeseen, mutta saisiko feissaamalla myös haastatteluja? Koska työhuoneella istumalla ei tapahdu mitään, olin jälleen käytävällä. Haastatteleminen käytävillä on kuitenkin hienovaraisempaa hommaa kuin QR-koodin jakaminen. Onko paikka sopiva haastatteluun? Näyttääkö henkilöllä olevan aikaa?
Kun olin huolellisesti valinnut, ketä lähestyn, vastaanotto oli yleensä suopea. Ihmiset tuntuivat kokevan jopa hämmästyttävän luontevaksi, että joku haluaa välittömästi haastatella heitä tasa-arvoisesta kielestä. Mutta noin muuten on sanottava, että mistään nopeasta ja kevyestä puuhasta ei feissaritutkijan hommista ole kyse.
Välihuutotutkija parlamenttivierailulla Ottawassa
Vapaa-ajalla on mukava tutustua uuteen paikkaan ja kiertää nähtävyyksiä. Montrealin lisäksi kävin pääkaupunki Ottawassa, joka sijaitsee Ontarion puolella. Aikaisemmin samalla viikolla kuningas Charles oli vieraillut kaupungissa ja olin seurannut livenä tapahtumaa. Kuningas veti pisteet kotiin puhumalla itsenäisestä Kanadasta, kun taas Trump puhui vielä vierailunkin jälkeen, että Kanadasta voisi tulla Yhdysvaltojen 51. osavaltio.
Ottawan vierailun kohokohta oli opastettu kierros parlamentissa. Kanadassa tarjoataan näitä vierailuja veloituksetta: netistä voi varata paikan ryhmäkierrokselle joko ranskaksi tai englanniksi. Kierros oli todella mielenkiintoinen ja opastus asiantunteva.
Kanadan parlamentissa on 343 jäsentä. Istuntoa ei valitettavasti ollut lauantaina tarjolla seurattavaksi, joten en päässyt kuulemaan välihuutoja.
Mitä ajattelen tänään?
Kieli ei koskaan ole vain sanoja. Sen vuoksi kautta historian on yritetty kontrolloida ihmisten tapoja käyttää kieltä. Kieli tuntuu olevan vaarallinen, ainakin joillekin.
Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kielentutkimus on tärkeää.
