Olen kuulunut niihin onnekkaisiin, jotka ovat saaneet pitkän post doc -rahoituksen. Koneen Säätiö myönsi hankkeelleni Suomalainen ja ranskalainen kohteliaisuus kolmen vuoden pituisen rahoituksen joulukuussa 2016.
Vuosi 2016 oli ensimmäinen kerta, kun Koneen Säätiö myönsi yksittäisille tutkijoille rahoituksen koko hankkeen ajaksi. Kaiken lisäksi olin jäänyt työttömäksi kesällä 2016, ensimmäistä kertaa elämässäni, joten rahoitus todellakin mahdollisti seuraavan etapin urallani. Kirjoittaessani viime viikolla loppuraporttia Koneen Säätiölle oli aika pohtia, miten post doc -kaudelle asettamani tavoitteet olivat täyttyneet.
Tavoite 1: Julkaiseminen hyvissä lehdissä
Vuonna 2010 valmistunut väitöskirjani oli monografia. Vaikka olinkin julkaissut väitöskirjan ohessa myös artikkeleita, ne olivat useimmiten ilmestyneet konferenssijulkaisuissa tai vastaavissa, enimmäkseen ranskan kielellä. Aika oli kuitenkin muuttunut: jufo-luokitusten myötä kielitieteessäkin oli alettu suosia lehtiä konferenssijulkaisujen sijaan. Lisäksi painotettiin englanninkielisiä julkaisuja, jotka toki tavoittavat kaikkein suurimman tiedeyhteisön.
Post docina halusin oppia julkaisemaan hyvissä lehdissä ja hankkia kovaakin vertaispalautetta ansioituneilta tutkijoilta. Hyppy väitöskirjan jälkeen post dociksi oli yllättävänkin iso. Väitöskirja on vasta pelkkä ajokortti uralle. Oppia arvostetuissa lehdissä julkaisemisesta ja vertaisarvioinnista en ollut oikeastaan saanut missään.
Yritin opetella julkaisemista lukemalla erilaisia oppaita. Tavoitteenani oli välttää niin sanottu desk rejection eli artikkelin hylkääminen jo ennen vertaisarviointia. Lukemistooni kuuluivat Abby Dayn (2007) How to get research published in journals ja jo klassikoksi muodostunut Wendy Belcherin (2009) Writing your journal article in 12 weeks, josta julkaistiin muuten uudistettu, toinen painos vuonna 2019. Nämä molemmat ovat varsin suositeltavia opuksia.
Artikkelien kirjoittamisessa oli omat haasteensa. Ensinnäkin aiheeni sekä metodit ja teoriat olivat itselleni uusia, sillä halusin laajentaa osaamistani väitöskirjaan verrattuna. Tämä tarkoitti sitä, että perehtymiseen meni aikaa. Toiseksi artikkelijulkaisuissa oli opeteltava kirjoittamaan entistä tiiviimmin. Kaikkea opittua esittelevä väitöskirjatyyli oli hylättävä, mutta myös artikkelien merkkimäärät tuntuivat lyhentyneen – trendinä vaikutti olevan yhä tiiviimmät artikkelit. Liekö yksi syy tähän kasvanut julkaisumäärä: tutkijoillakin on yhä vähemmän lukuaikaa käytettäväksi yhtä artikkelia kohti.
Post docina on mielestäni tärkeää itsenäistyä. Niinpä päätin, että kirjoittaisin suurimman osan artikkeleistani yksin, vaikka olinkin kirjoittanut aiemmin myös yhteisartikkeleita. Näin tulevien arvioijien ei tarvitsisi miettiä, mikä on ollut post docin oma panos. Toinen syy yksin kirjoittamiseen oli käytännöllinen: tutkimus on hidasta, mutta post docin on saatava riittävästi aikaan. Oli varmempaa kirjoittaa yksin, jolloin aikataulu ei kaatuisi epäonniseen yhteistyöhön, mahdollisesti ennestään tuntemattomien kumppaneiden kanssa.
Päädyin lopulta kirjoittamaan kaikki hankkeeni neljä artikkelia englanniksi. Kolme artikkelia kirjoitin yksin ja yhden yhteistyökumppanin kanssa. Vaikka työ on ollut omissa käsissäni, hitautta julkaisuprosesseissa on riittänyt. Ensimmäinen artikkelini hyväksyttiin lehdessä julkaistavaksi heinäkuussa 2018, mutta pitkän jonon vuoksi se ilmestyy vasta vuoden 2020 heinäkuussa. Artikkeli numero kaksi, ainoa yhteistyö, on hyväksytty kirjaan, mutta ulkomaalaiset toimittajat eivät ole pyynnöistä huolimatta antaneet tietoja kirjan statuksesta. Artikkelin numero kolme julkaisuprosessi sujui jopa sutjakasti: submissiosta kului vain vuosi julkaisuun. Artikkeli numero neljä on käynyt läpi sisäisen arvion ja ulkoisen arvion erään lehden erikoisnumeroon, mutta toimittajat joutuvat vielä odottamaan tietoa erikoisnumeron lopullisesta hyväksynnästä.
Tavoite 2: Kansainvälinen tutkijavierailu
Toinen tavoitteeni oli kansainvälinen tutkijavierailu. Kansainvälisyys ja tutkijavierailut ovat nykyään yhtä itsestään selvä osa akateemista uraa, varsinkin post docille, kuin julkaiseminen. Olin budjetoinut tutkijavierailun jo Koneen Säätiön apurahaan. Vietin ensimmäisen rahoitusvuoteni syksyn 2017 Ranskan Lyonissa. Vierailin École normale supérieure de Lyonissa ja siellä ICAR-tutkijayhteisössä, joka on menestynyt puhekieleen erikoistunut tutkimusryhmä. Ensimmäisen vierailuni tavoitteena oli erityisesti kerätä uutta aineistoa.
Olin onnekas ja pääsin vielä toisellekin tutkijavierailulle Lyoniin, heti Koneen Säätiön kolmivuotisen apurahan jälkeen. Sain nimittäin Maija Lehtosen rahastosta (Helsingin yliopiston rahastot) pienen apurahan, jonka turvin minun piti viettää kolme kuukautta Lyonissa alkuvuonna 2020.
Koronaviruksen vuoksi toinen Lyonin vierailuni päättyi pari viikkoa ennenaikaisesti. Tässä maailmantilanteessa olen kuitenkin hyvin kiitollinen, että vierailu onnistui milti kokonaan. Toisella vierailulla tavoitteenani oli syventää yhteistyötä ja työskennellä uuden aineiston parissa ICARin tutkijoiden kanssa.
Tavoite 3: Tiedeviestintää eri kanavissa
Olen aina sanonut, että tiedeviestintä on tutkijan iloinen velvollisuus. Tiedeviestintäni alkoi oikeastaan kirjasta Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä (2015), jonka toimitin Hanna Lappalaisen kanssa. Teimme kovasti töitä, jotta saimme kirjamme esille perinteiseen mediaan: televisioon, radioon ja lehtiin.
Post doc -kaudellani tavoitteenani oli jatkaa tiedeviestintää myös uusissa kanavissa. Minulla oli jo Twitter-tili, mutta se oli ollut vuodet käyttämättömänä. Post docina oli aikaa panostaa Twitteriin. Se on mediana monen mielestä vaativampi kuin esimerkiksi Facebook, joka perustuu kaverisuhteisiin.
Jos tutkimuksessa ei ole pikavoittoja, ei niitä ole viestinnässäkään. Twitterin hyöty on se, että voit seurata ketä haluat ja viestiä omaa tuttavapiiriä laajemmalle. On kuitenkin varauduttava siihen, että ihmisiin ja toimintatapoihin tutustuminen vie aikaa – kuten muussakin elämässä. Seuraajien määrä ei kasva kovin nopeasti, mutta sinnikäs osallistuminen keskusteluihin ja kommentointi muiden aloittamissa ketjussa palkitsee vaivan.
Twitterin lisäksi ryhdyin viestimään Instagramissa. Tutkijoita siellä on edelleen melko vähän, vaikka tutkimuksesta kannattaa kertoa myös kuvin. Liekö tutkijat kovin tekstiorientoitunutta porukkaa?
Lisäksi mielessäni oli ollut jo pitkään oman blogin aloitus. Post doc -kausi antoi sysäyksen ryhtyä tuumasta toimeen. Apurahakauteni alussa vuonna 2017 osallistuin Camilla Ukkosen viestintäkoulutukseen, jonka järjesti Koneen Säätiö. Koulutuksen ennakkotehtävänä oli blogikirjoitus, josta koko blogini sai alkunsa.
Ensimmäinen blogikirjoitukseni poiki julkisuutta myös perinteisessä mediassa. Tieteentekijät ja toimittajat yhdistävä Kuka-palvelu oli juuri perustettu, ja blogikirjoitukseeni perustuva heittoni siellä toi talvella 2017 kolme mediahaastattelua: suora Ylen aamu-tv, suora Yle Radio Suomen lähetys ja Helsingin Sanomat. Hankkeeni sai julkisuutta myös keväällä 2018, kun Hanna Lappalainen pyysi minut mukaan tervehtimistä koskevaan YLEn juttuun, josta tehtiin myös haastattelu klo 20.30 uutisiin. Tiedot esiintymisistäni mediassa löytyvät täältä.
Blogin lisäksi myös ajatus omasta podcast-sarjasta oli kiehtonut minua. Muistan hyvin, missä idea sai lopullisen sysäyksen. Marraskuussa 2017 osallistuin Lyonissa äänen käsittelyä koskevaa koulutukseen. Tutkija oli luonut Audacityllä upeita äänimaisemia, joiden avulla pääsi matkalle vaikkapa Aurinkokuninkaan Versaillesiin. Jossain vaiheessa koulutusta ajatukseni karkasivat omaan podcastiini, jonka voisin toteuttaa Audacitylla.
Maaliskuussa 2018 aloin julkaista Ranskaa raakana! -podcastiani. Jaksot ilmestyvät joka toinen torstai, kesä- ja joulutaukoa lukuun ottamatta. Jaksoja on tähän mennessä ilmestynyt 48. Aloitin puhumalla omien tutkimusteni tuloksista. Aika pian tajusin, etteivät omat tutkimukseni riitä lähteeksi kokonaiseen podcast-sarjaan. Seuraava askel oli pyytää tutkijakollegoita vieraiksi. Sekään ei kuitenkaan riittänyt, vaan oli laajennettava edelleen. Vähitellen podcastini on kehittynyt monipuoliseksi ranskan kielen ja kulttuurin äänitorveksi. Teen omia jaksoja ja haastatteluja eri aloilta tulevien vieraiden kanssa.
Tavoite 4: Dosentuuri
Tavoitteenani oli saada dosentuuri post doc -kauden päätteeksi. Ainakaan humanistisella puolella dosentuuriin ei kuitenkaan ole kovin tarkasti ilmaistuja vaatimuksia, joten omien meriittien riittävyyden arviointi ei ole yksinkertaista. Halusin ottaa varman päälle ja saada mukaan artikkeleita myös uudesta hankkeesta. Hain dosentuuria Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta tammikuussa 2019. Arviointiprosessi kesti vuoden.
Tieteellisiä ja opetuksellisia ansioita koskevan arvioinnin jälkeen sain tammikuussa 2020 ranskan kielen dosentin arvon Helsingin ylipistosta. Sen jälkeen tein kahden vuoden dosenttisopimuksen humanistisen tiedekunnan kanssa, joten nyt minulla on ainakin joksikin aikaa affiliaatio.
Post doc -kaudelleni asettamani tavoitteet täyttyivät. Olen erittäin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Nykyajan akateemisella uralla post doc -kausi on täysin välttämätön, jotta oppii tutkimaan ja julkaisemaan.
Mitä en tavoitellut?
On kuitenkin yksi toteutunut asia, jota en tavoitellut: työttömyys. Päinvastoin: yritin tehdä kaikkeni, jotta minusta ei tulisi työtöntä dosenttia.
Olen kokonaisen vuoden ajan valmistautunut Koneen Säätiön rahoituksen loppumiseen. Sen vuoksi olen kehittänyt useampiakin uusia hankkeita, joilla olen hakenut rahoitusta tai tutkijan paikkaa useista eri yliopistoista, myös eri maista. Mikään hakemus ei ole tärpännyt.
Vielä en kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Tunnen, että olen vasta päässyt kaikessa alkuun. Työ hankkeiden kehittämiseksi jatkuu. Seuraavat lotot ratkeavat kesäkuussa.
